Valtioneuvoston asetus STM/2023/35

« Valtioneuvoston yleisistunto 30.3.2023 13.00

Sosiaali- ja terveysministeriö

Valtioneuvoston asetus raskauden keskeyttämisestä annetun asetuksen muuttamisesta

Ministeri

Krista Kiuru

Esittelijä

Hallitusneuvos Merituuli Mähkä, p. +358 295 163 575

Asia

Eduskunta hyväksyi raskauden keskeyttämisestä annettuun lakiin (239/1970) muutoksia kansalaisaloitteen OmaTahto2020 – Päivitetään Suomen aborttilaki 2020-luvulle! (KAA 8/2020 vp) käsittelyn seurauksena. Lakimuutokset tulevat voimaan 1.9.2023. Laista on myös kumottu 1.1.2023 lähtien eräs pykälä osana seksuaalirikoslainsäädännön uudistusta. Lakimuutosten seurauksena on tarve tehdä pääosin teknisiä muutoksia sekä eräitä muita lainsäädännön ajantasaistamiseen liittyviä muutoksia raskauden keskeyttämisestä annettuun asetukseen (359/1970). Lisäksi ehdotetaan, että jatkossa raskauden keskeytyksen yhteydessä annettavan selvityksen raskauden keskeyttämisen merkityksestä ja vaikutuksista ja ehkäisyneuvonnan voisi jatkossa antaa lääkärin lisäksi myös laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö. Eräissä tapauksissa kuitenkin edelleen edellytettäisiin, että erikoislääkäri antaa selvityksen.

Esitys

Valtioneuvosto antaa asetuksen raskauden keskeyttämisestä annetun asetuksen muuttamisesta

Vaikutukset

Säädösmuutosehdotukset eivät pääsääntöisesti sisällä juurikaan itsenäisiä vaikutuksia, koska kyse on pääsääntöisesti lain muutoksia vastaavien muutosten tekemisestä asetukseen. Lisäksi lainsäädännön ajantasaistamisella tuetaan osaltaan sitä, että sääntely on nykypäivänäkin ymmärrettävää ja helpommin sovellettavaa. Asetusmuutosten merkittävin itsenäinen vaikutus johtuu ehdotetuista muutoksista, joiden myötä raskauden keskeytyksen yhteydessä annettavan selvityksen ja ehkäisyneuvonnan antajan ei tarvitsisi olla välttämättä lääkäri, vaan selvityksen ja neuvonnan voisi antaa myös muu laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö, jolla on tehtävään riittävä osaaminen. Muutoksella tuetaan terveydenhuollon tarkoituksenmukaista työnjakoa, kun esimerkiksi kätilö voi hoitaa näitä tehtäviä.

Päätös

Valtioneuvosto hyväksyi esityksen

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.