Hallituksen esitys STM/2023/107

« Valtioneuvoston yleisistunto 12.10.2023 13.15

Sosiaali- ja terveysministeriö

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi säteilylain 75 §:n muuttamisesta

HE 76/2023

Käsittelytiedot eduskunnan verkkosivuilla

Ministeri

Sanni Grahn-Laasonen

Esittelijä

Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola, p. +358 295 163 282

Asia

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi säteilylakia. Muutokset koskisivat umpilähteiden käytön jatkamista laissa säädetyn määräajan jälkeen. Umpilähteellä tarkoitetaan sellaista radioaktiivista ainetta sisältävää säteilylähdettä, jonka rakenne tai ominaisuudet estävät radioaktiivisen aineen leviämisen ympäristöön. Käytön jatkamisen salliminen olisi tarpeen, sillä umpilähteiden käytöstä poistoon liittyy toistaiseksi ratkaisemattomia kansallisia kysymyksiä. Kaikille umpilähteille ei ole olemassa loppusijoitusratkaisua. Lisäksi vuodesta 2022 alkaen korvaavien umpilähteiden saamisessa on ollut ongelmia Venäjälle asetettujen pakotteiden vuoksi. Esityksen mukaan toiminnanharjoittajalle myönnetyssä turvallisuusluvassa voitaisiin sallia sellaisen umpilähteen käyttö, jonka vaatimuksenmukaisuuden osoittamisesta on kulunut yli 40 vuotta. Ehdotus merkitsisi poikkeusta pääsääntöön, jonka mukaan umpilähde on poistettava käytöstä viimeistään, kun 40 vuotta on kulunut sen vaatimuksenmukaisuuden osoittamisesta. Käytön jatkamisen edellytyksenä olisi, että umpilähteen eheydestä ja turvallisesta käytöstä on varmistuttu eikä umpilähteen poistaminen käytöstä tai korvaavan umpilähteen hankkiminen ole kohtuudella toteutettavissa. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian syksyllä 2023 ja viimeistään 15.12.2023. Jos toiminnanharjoittaja on kahden kuukauden kuluessa lain voimaantulosta hakenut turvallisuuslupaa umpilähteelle, jonka vaatimuksenmukaisuuden osoittamisesta on kulunut vähintään 40 vuotta, umpilähteen käyttöä saisi jatkaa niin kauan kuin Säteilyturvakeskus on ratkaissut hakemuksen.

Esitys

Valtioneuvosto antaa eduskunnalle hallituksen esityksen laiksi säteilylain 75 §:n muuttamisesta

Vaikutukset

Toiminnanharjoittajat, jotka voisivat jatkaa vanhempien umpilähteiden käyttöä, hyötyisivät lakimuutoksesta taloudellisesti, kun käytöstä poistamiseen liittyviä kustannuksia ei synny niin kauan kuin umpilähteen käyttöä jatketaan. Toisaalta toiminnanharjoittajille, jotka hakevat umpilähteen käytön jatkamista, tulisi joitakin kustannuksia hakemusmaksuista. Lain säätämättä jättäminen aiheuttaisi toiminnanharjoittajille taloudellista kustannusta lyhyellä aikavälillä, koska toiminnanharjoittajat vastaisivat tuottamansa radioaktiivisen jätteen vaarattomaksi tekemisestä aiheutuneista kustannuksista. On lisäksi todennäköistä, että jokin toiminta vaikeutuisi tai lakkaisi, koska korvaavaa umpilähdettä ei ole saatavilla. Lisäajan mahdollistaminen aiheuttaisi jonkin verran työtä STUKissa. Yli 40 vuotta vanhojen lähteiden käytön jatkamiseen voisi liittyä turvallisuusriskejä, sillä ikääntyvät laitteet voivat rikkoutua. Riskejä voitaisiin kuitenkin hallita lupamenettelyllä, jossa umpilähteen käytön jatkamisen edellytyksiä arvioidaan tapauskohtaisesti. Umpilähteiden käytön jatkamisella siten kuin esityksessä ehdotetaan, ei katsota olevan merkittäviä riskejä terveydelle.

Päätös

Valtioneuvosto hyväksyi esityksen

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.