Liikelaitoksen tavoitteet VM/2026/15
« Raha-asiainvaliokunta 5.2.2026 13.00
Valtiovarainministeriö
Valtiovarainministeriön päätös Senaatti-kiinteistöjen palvelutavoitteista sekä Senaatti-konsernin tulos- ja tuloutustavoitteesta vuodelle 2026
Ministeri
Esittelijä
Asia
Senaatti-konsernin liikelaitosten yhteenlaskettu vuokraustoiminnan (sisältäen palvelut ja osinkotuotot) tulostavoite vuodelle 2026 on 14 milj. euroa ja vuoden 2026 tuloksesta vuonna 2027 suoritettavan tuloutuksen tavoite on 20 milj. euroa.
Senaatti-kiinteistöjen palvelutavoitteiksi asetetaan:
1. Senaatti-kiinteistöt toimeenpanee valtion merkittävää toimitilainvestointiohjelmaa. Tavoitteena on pienentää asiakkaiden toimitilainvestointien suuruutta ja määrää siten, että hillitään valtion toimitilakustannusten kasvua. Hankeohjauksen kautta ohjataan asiakkaiden johtoa arviomaan kriittisesti toimitilahankkeiden tarpeellisuutta, vaikuttavuutta ja laajuutta. Toimitilainvestointien kustannuksista säästetään 58 milj. euroa. Hankintatoimen kehitysohjelmaa jatketaan ja sen säästötavoite konsernissa on 36 milj. euroa. Senaatti-kiinteistöt osallistuu omalta osaltaan valtion tuottavuusohjelmaan ja toiminnan tehostamisen johdosta konsernin hallintokulujen säästötavoite vuodelle 2026 on 1,0 milj. euroa vuoden 2025 budjettiin verrattuna.
2. Senaatti-kiinteistöt varmistaa tuottavuuskehityksen jatkamalla hybridityöskentelyn aiheuttaman toimistotilojen merkittävän vajaakäytön mahdollistaman säästöohjelman toteuttamista. Vuoden 2026 aikana sovitaan 5 milj. euron toimitilasäästöistä. Vuoden 2026 lopussa yhteisissä työympäristöissä työskentelisi 16 000 henkilötyövuotta. Tilatehostumisen mahdollistama valtion vapautuvien tilojen myyntitavoite on 65 milj. euroa vuonna 2026.
3. Senaatti-kiinteistöt osallistuu Valtion palvelu- ja toimitilaverkkohankkeen toimeenpanoon sekä tukee virastoja alueelliseen toimipaikkaverkostoon valmisteltavien muutosten toteuttamisessa. Toimitilakehittämisen yhteydessä selvitetään valtion kokonaisetu sekä mahdollisuudet yhteisiin ratkaisuihin kuntien ja hyvinvointialueiden kanssa.
4. Senaatti-kiinteistöt jatkaa toimenpiteitä energiatehokkuuden parantamiseksi, harmaan talouden torjumiseksi, merkittävien kulttuuriperintökohteiden vaalimiseksi, luontotiekartan toteuttamiseksi ja muun yhteiskuntavastuun edistämiseksi. Lisäksi keskeisenä tavoitteena on varmistaa toimitilojen turvallisuus ja terveys käyttäjille. Senaatti-kiinteistöt toteuttaa suunnitellut hiilineutraalisuustoimenpiteet sekä tuottaa konsernin vastuullisuusraportin. Valtion omistamissa kiinteistöissä tavoitteena on hiilineutraali Senaatti-konserni vuonna 2035. Senaatti-kiinteistöt vähentää kokonaispäästöjä 9 % eli 95 000 tCO2e:n vuositasolle. Senaatti toteuttaa ympäristöministeriön koordinoiman kiertotalouden green dealin tavoitteita.
5. Senaatti-kiinteistöt tukee omalta osaltaan asiakkaidensa varautumista kriittisten toimitilojen osalta sekä kehittää omaa poikkeusolojen toimintakykyään. Senaatti-kiinteistöt varmistaa omalta osaltaan virastovarautumisen hankkeen kautta viranomaisten keskeisten toimitilojen käytettävyyden ja toimivuuden häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa luoden näin toimintavarmuutta yhteiskunnan elintärkeille toiminnoille. Vuonna 2026 toteutetaan 8 hanketta.
6. Senaatti-kiinteistöt mahdollistaa tekoälyn vastuullista käyttöönottoa organisaation eri toimintaprosesseissa tuottavuushyötyjen saavuttamiseksi aloittamalla tietojen ja tietojärjestelmien pilvisiirtymän. Tekoälyn hyödyntämisen edellyttämä osaaminen varmistetaan henkilöstön koulutuksella sekä luomalla muutoksen mahdollistava organisaatiorakenne ja -kulttuuri.
Esitys
Puolletaan