Historia ja rakennukset
Valtioneuvoston historiaa
Vuosina 1808–09 käydyn Suomen sodan seurauksena Suomi irrotettiin Ruotsista ja liitettiin suuriruhtinaskuntana Venäjään. Vuonna 1809 Suomi sai oman keskushallinnon. Silloin perustettiin myös valtioneuvoston edeltäjä, hallituskonselji, vuodesta 1816 keisarillinen Suomen senaatti. Senaatin, jossa oli talous- ja oikeusosastot, tehtävänä oli maan yleisen hallinnon hoito. Molempien osastojen puheenjohtajana toimi kenraalikuvernööri.
Talousosasto jakautui toimituskuntiin, joiden päällikköinä toimivat senaatin jäsenet. Heistä alettiin vuonna 1858 käyttää senaattori-nimitystä. Toimituskuntien määrä vaihteli viidestä yhdeksään. Osa talousosaston senaattoreista oli ilman omaa toimituskuntaa, salkuttomina senaattoreina. Oikeusosastossa ei ollut toimituskuntia. Talousosasto huolehti siviilihallinnosta ja julkisesta taloudesta, oikeusosasto oikeudenkäytöstä. Ylimpänä laillisuuden valvojana maassa toimi prokuraattori.
Senaattoreista ministereitä, toimituskunnista ministeriöitä
Vuoden 1918 lopussa senaatin nimi muutettiin asetuksella valtioneuvostoksi ja toimituskunnat ministeriöiksi. Senaattoreista tuli ministereitä ja senaatin talousosaston varapuheenjohtajasta pääministeri. Senaatin kanslia nimettiin valtioneuvoston kansliaksi ja prokuraattori oikeuskansleriksi. Senaatin oikeusosastosta muodostettiin korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.
Uudessa Suomen tasavallassa aloitti toimintansa yksitoista ministeriötä:
- ulkoasiainministeriö
- oikeusministeriö
- sisäasiainministeriö
- sotaministeriö
- valtiovarainministeriö
- kirkollis- ja opetusministeriö
- maatalousministeriö
- kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö
- kauppa- ja teollisuusministeriö
- sosiaaliministeriö
- elintarveministeriö
- valtioneuvoston kanslia.
Vuonna 1922 sotaministeriön nimi muutettiin puolustusministeriöksi ja kirkollis- ja opetusministeriö opetusministeriöksi. Elintarveministeriö lakkautettiin 1922, mutta vuosina 1939–49 toimi vastaavanlainen kansanhuoltoministeriö. Vuonna 1968 sosiaaliministeriö muutettiin sosiaali- ja terveysministeriöksi.
Vuonna 1971 maatalousministeriö muutettiin maa- ja metsätalousministeriöksi. Vuonna 1970 kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö jaettiin liikenneministeriöksi ja työvoimaministeriöksi, jonka nimi muutettiin 1989 työministeriöksi. Vuoden 1984 alusta toimintansa aloitti ympäristöministeriö.
Liikenneministeriö muutettiin syyskuun 2000 alusta liikenne- ja viestintäministeriöksi. Työ- ja elinkeinoministeriö aloitti toimintansa vuoden 2008 alusta. Se muodostettiin kauppa- ja teollisuusministeriöstä, työministeriöstä ja sisäasiainministeriön alueiden kehittämistehtävien yksiköstä. Opetusministeriön nimi muuttui 1.5.2010 opetus- ja kulttuuriministeriöksi. Vuoden 2014 alusta sisäasiainministeriön suomenkielinen nimi muuttui sisäministeriöksi. Ulkoasiainministeriön suomenkielinen nimi muuttui 1.1.2018 ulkoministeriöksi.
Hallitusten historiaa
Itsenäisessä Suomessa on vuodesta 1917 lähtien ollut 76 hallitusta. Hallituksista pitkäikäisin on ollut pääministeri Juha Sipilän hallitus 1 470 päivällään. Eniten ministeripäiviä on ministerinä vuosina 1950–1979 toimineena valtioneuvos Johannes Virolaisella, 6 169 päivää.
Vähemmistöhallituksista enemmistökoalitioihin
Hallituspohja on itsenäisyyden aikana muuttunut parlamentaarisesta epävakaudesta kohti pysyviä enemmistökoalitioita. Ennen talvisotaa toimineesta 19 hallituksesta 14 oli vähemmistö- ja virkamieshallituksia. Enemmistöhallituksetkin olivat lyhytikäisiä. Poikkeuksen lyhytikäisten hallitusten sarjassa teki T. M. Kivimäen johtama keskustapuolueiden vähemmistöhallitus vuosina 1932–36 lähes neljän vuoden hallituskaudellaan.
Keskustan ja oikeiston porvarilliset puolueet muodostivat yleensä hallitukset. Sosiaalidemokraatit tulivat hallitusvastuuseen ensimmäisen kerran vuosina 1926–27 muodostaessaan yksinään vähemmistöhallituksen ja seuraavan kerran vuonna 1937, jolloin muodostettiin ensimmäinen punamultahallitus.
Sota-aikana ja heti sodan jälkeen kansallinen yksimielisyys edellytti laajapohjaisia hallituksia. Silti sotavuosienkin hallitukset olivat melko lyhytikäisiä. Sodan jälkeen myös äärivasemmisto nousi hallitusvastuuseen.
1950-luvulta 1960-luvun puoliväliin oli vaihtelevia ja usein vaihtuvia hallituskoalitioita. Keskeinen hallituspuolue oli Maalaisliitto/Keskusta. Vuosina 1966–1987 hallitsivat pääasiassa keskustan ja vasemmiston yhteishallitukset, joista toisinaan käytettiin kansanrintamahallituksen nimeä.
Vuosina 1987–1991 toimi sosiaalidemokraattien ja oikeiston sini-punahallitus, jota seurasi vuosina 1991–1995 keskustan ja kokoomuksen johtama porvarihallitus. Vuonna 1995 aloittaneessa Lipposen hallituksessa oli edustettuina koko vasemmisto, oikeisto ja vihreät. Vuonna 2003 Jäätteenmäen hallituksen ja sen työtä jatkaneen Vanhasen hallituksen myötä palattiin perinteiselle keskustan ja sosiaalidemokraattien punamultayhteistyölinjalle.
Keväällä 2007 aloittanut Vanhasen II hallitus oli keskustan, kokoomuksen, vihreiden ja ruotsalaisten muodostama enemmistöhallitus, samoin sen seuraajaksi kesäkuussa 2010 nimitetty Kiviniemen hallitus. Ruotsalainen kansanpuolue on ollut hallitusten yleispuolue, joka on mahtunut mukaan lähes jokaiseen hallituskoalitiovaihtoehtoon.
Kesällä 2011 nimitetyssä Kataisen hallituksessa oli aluksi kuusi puoluetta: kokoomus, sosiaalidemokraatit, vasemmistoliitto, RKP, vihreät ja kristillisdemokraatit. Vasemmistoliitto jätti hallituksen huhtikuussa 2014. Kokoomuksen puheenjohtajavaihdoksen myötä aloitti kesällä 2014 pääministeri Alexander Stubbin enemmistöhallitus samalla puoluekokoonpanolla. Vihreä liitto erosi hallituksesta 26.9.2014.
Keväällä 2015 aloittanut Sipilän hallitus oli keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen muodostama enemmistöhallitus. Kesäkuussa 2017 perussuomalaiset jätti hallituksen, mutta puolueesta eronneiden kansanedustajien perustama Sininen tulevaisuus (ent. Sininen eduskuntaryhmä) jatkoi hallituksessa. Pääministeri Juha Sipilä jätti 8. maaliskuuta 2019 hallituksensa eronpyynnön tasavallan presidentille ennen 14. huhtikuuta pidettyjä eduskuntavaaleja.
Kesäkuussa 2019 nimitetyn Antti Rinteen enemmistöhallituksen muodostivat sosialidemokraatit, keskusta, vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP. Rinteen hallitus erosi joulukuussa 2019, ja samalla puoluekokoonpanolla jatkoi pääministeri Sanna Marinin johtama hallitus seuraaviin vaaleihin asti. Kesäkuussa 2023 aloitti pääministeri Petteri Orpon enemmistöhallitus, jossa ovat mukana kokoomus, perussuomalaiset, RKP ja kristillisdemokraatit.
Lempinimiä
Hallituspohjan värikirjon ja poliittisen tilanteen mukaan erilaiset hallituskoalitiot ja hallitukset ovat saaneet erilaisia nimityksiä. Yleisesti puhutaan punamullasta ja kansanrintamasta, sinipunasta ja sateenkaaresta. Historian lehdille ovat jääneet elämään myös K-A. Fagerholmin "yöpakkashallitus" (1958–1959), Teuvo Auran "vapaapalokunnat" (1970–1972), Rafael Paasion johtama "nappulaliiga" (1972) ja Martti Miettusen "hätätilahallitus" (1975).