Hyppää sisältöön

Hallitus esittää täydennyksiä vuoden 2018 talousarvioesitykseen

valtioneuvoston viestintäosastovaltiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 16.11.2017 13.48
Tiedote 524/2017

Hallitus antoi 16. marraskuuta eduskunnalle esityksensä vuoden 2018 talousarvioesityksen täydentämisestä. Täydennysesityksen mukaan määrärahatarve kasvaa 99 miljoonalla eurolla ja tuloarvioita nostetaan 32 miljoonalla eurolla. Ehdotus lisää valtion nettolainanottoa 67 miljoonalla eurolla. Valtion nettolainanotoksi vuonna 2018 arvioidaan 3,0 mrd. euroa. Vuoden 2017 nettolainanotoksi on kolmannen lisätalousarvioesityksen mukaan arvioitu 4,5 mrd. euroa. Valtionvelan määrän arvioidaan olevan vuoden 2018 lopussa noin 110 miljardia euroa

Tuloarviot

Henkilöautojen romutuspalkkion käyttöönoton ja sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuen arvioidaan kasvattavan autoveron tuottoa 15 miljoonalla eurolla vuonna 2018, sillä tukien arvioidaan siirtävän henkilöautojen myyntiä vuodelle 2018.

Sotilaallisen kriisinhallinnan ja poliisin määrärahojen lisäykset

Sotilaallisen kriisinhallinnan menoja ehdotetaan lisättäväksi 5,4 miljoonalla eurolla. Lisäys aiheutuu pääosin siitä, että Suomi valmistautuu jatkamaan osallistumista YK:n UNIFIL-operaatiossa Libanonissa.

Poliisille ja suojelupoliisille ehdotetaan yhteensä 5 miljoonan euron kertaluonteista lisäystä terrorismin torjuntaan tarvittaviin investointeihin, turvapaikkapalautusten tehostamiseen sekä siviilitiedustelutoiminnan kohentamiseen.

Tasoristeyksiin ja uusiin liikennehankkeisiin määrärahoja

Tasoristeyksien parantamiseen suunnataan 2 miljoonan euron lisämääräraha. Seinäjoen lentoasema Oy:lle ehdotetaan kertaluonteista 150 000 euron avustusta ja Vaasan lentorahtiasematason rakentamiseen 1,34 miljoonan euron rahoitusta.

Vt 4 Kirri—Tikkakoski -moottoritien rakentamiseen ehdotetaan 139 miljoonan euron valtuutta, joka lisää vuoden 2018 määrärahatarvetta runsaalla 6 miljoonalla eurolla. Lisäksi hallitus on päättänyt, että Pasila–Riihimäki 2. vaihe valmistellaan niin, että hallituksella on edellytykset päättää keväällä 2018 sen sisällyttämisestä kehyspäätökseen. Hankkeen tavoitteena on lisätä pääradan liikennöintikykyä. Hankkeet toteutetaan kehysten puitteissa. Menokehys ei enää mahdollista muiden suurten liikennehankkeiden aloittamista tällä vaalikaudella.

Kasvumoottorirahoitus ja uusiutuvan energian tuotantotuki

Uutta 30 miljoonan euron pääomalainaa ehdotetaan teollisuuden uudistumiseen ja yritysvetoisten liiketoimintaekosysteemien kehittämiseen. Pääomalainaa on tarkoitus myöntää kasvuhakuisen yritystoiminnan käynnistämiseen, kun toiminnan vaikutukset näkyvät laaja-alaisena innovaatioiden hyödyntämismahdollisuuksien lisääntymisenä ja yritysten uudistumisena.

Lisäksi ehdotetaan valtuutta tehdä tarjouskilpailun perusteella sitoumuksia tuen myöntämisestä voimalaitoksille keskimäärin 2,0 terawattitunnin sähkön vuosituotannon perusteella uudessa uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön preemiojärjestelmässä.

Rintamaveteraanien palvelut turvataan

Rintamaveteraanien kuntoutustoimintaan osoitettuun määrärahaan ehdotetaan tehtäväksi 9 miljoonan euron korotus. Tavoitteena on, että kuntoutukseen ja veteraanien kotiin vietäviin palveluihin varatut määrärahat ovat riittävät ja että kaikilla veteraaneilla on mahdollisuus päästä heille tarkoitettujen palveluiden piiriin.

Arvio uusista turvapaikanhakijoista alentunut

Vuoden 2018 talousarvioesityksen määrärahat on mitoitettu arvioidun 7 000 uuden turvapaikanhakijan mukaisesti, mutta tämänhetkisen arvion mukaan hakijoiden määrä jäänee alhaisemmaksi ollen 4 000 hakijaa. Muutos vähentää kotouttamisen määrärahatarvetta 3,8 miljoonalla eurolla sekä perusopetukseen valmistavan koulutuksen ja aikuisten perusopetuksen määrärahatarvetta 3,4 miljoonalla eurolla.

Maahanmuuttajien kotoutumisen ja työllistymisen edistämiseen ehdotetaan yhteensä 1,17 miljoonan euron lisäystä, joka kohdentuu muun muassa kotoutumisen edistämiseen liittyviin palkkauskustannuksiin sekä koulutus- ja työllistymispolkujen nopeuttamiseen.

Muita muutoksia

Tilastokeskukselle ehdotetaan 1,3 miljoonan euron lisäystä rakennusten arvostamishankkeeseen liittyviä sopimuksia ja sitoumuksia varten.

Väestörekisterikeskukselle ehdotetaan 5 miljoonaa euroa käytettäväksi sopimuksiin ja muihin sitoumuksiin, joilla saataisiin käyttömääristä riippumaton kiinteä hinnoittelu julkisen hallinnon vahvan sähköisen tunnistamisen välineille.

Kuntien peruspalvelujen valtionosuuteen ehdotetaan lisättäväksi 118,7 miljoonaa euroa, joka aiheutuu valtion ja kuntien välisen kustannustenjaon tarkistuksen korjauksesta, laskennallisten kustannusten määräytymistekijöiden muutoksesta ja kotikuntakorvausten muutoksesta.

Kielikokeiluihin osoitettavaa rahoitusta ehdotetaan lisättäväksi 2,3 miljoonalla eurolla siten, että puolet lisärahoituksesta kohdennetaan opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokan sisäisin siirroin.

Tampereen monitoimiareenan rakentamisen vuoden 2018 valtionrahoitukseen ehdotetaan lisättäväksi 6 miljoonaa euroa.

Business Finlandin toimintamenoihin ehdotetaan 1,75 miljoonan euron lisäystä Business Finland -uudistuksesta aiheutuviin muutoskuluihin.

Hallituksen esitys 2018 talousarvioesityksen täydentämisestä


Lisätietoja: pääministerin talouspoliittinen erityisavustaja Markus Lahtinen, p. 0295 160 404, valtiovarainministerin erityisavustaja Matias Marttinen p. 044 269 3113 sekä työministerin erityisavustaja Juha Halttunen, p. 050 574 0236