Pääministeri Juha Sipilän juhlapuhe Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlassa

(muutosvarauksin)

Herra tasavallan presidentti, rouva Haukio, kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvä juhlayleisö,

Herr republikens president, fru Haukio, ärade krigsveteraner, bästa festpublik,

Tänään on kulunut 71 vuotta siitä, kun viimeiset saksalaiset sotilaat poistuivat käsivarren Lapista. Samalla päättyi itsenäisen Suomen historian raskain vaihe, lähes kuuden vuoden mittainen sotien aika. Talvisota, jatkosota ja Lapin sota merkitsivät mittaamattomia kärsimyksiä, joissa kansakunta menetti paljon, mutta säilytti kaikkein tärkeimmän, itsenäisyyden ja kansanvaltaisen järjestelmän.

Lapin sodan päättymisen päivää on vietetty vuodesta 1987 lähtien kansallisena veteraanipäivänä. Olen iloinen siitä, että kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan järjestäjäpaikkakuntana on tänä vuonna Oulu. Pohjoisen Suomen satamakaupunkina Oululla oli merkittävä rooli viime sotien ankarina vuosina, myöhemmin jälleenrakennuksen aikana.

Sotavuosien selviytymiskamppailu ja jälleenrakennuksen vuosikymmenet ovat kantaneet meitä tähän päivään saakka. Maa ja kansakunta, joka selvisi Talvisodasta, säilytti itsenäisyytensä, uudelleen asutti yli 400 000 kotinsa menettänyttä, maksoi mittavat sotakorvaukset, jälleenrakensi maan ja teki siitä kovalla työllä modernin hyvinvointivaltion, on selviytyjien sukua. Sodan ajan keskeiset arvot – vastuullisuus, velvollisuudentunto, isänmaallisuus, lähimmäisestä huolehtiminen sekä luja ja horjumaton usko tulevaisuuteen – eivät ole menettäneet merkitystään tänäkään päivänä.

Arvoisat kuulijat,

Oma isoisäni, ukkini, oli myös sotiemme veteraani. Hän asui sotia edeltävän ajan Suojärvellä. Suojärvi oli pinta-alaltaan suurin luovutetun Karjalan kunnista. Ukkini oli kutsuttu jo lokakuussa vuonna 1939 ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Hän oli käynyt kotona muutama päivä ennen sodan syttymistä ja sanonut, ettei lapsia saanut riisua yöksi.

Ukkini halusi tallettaa historian ja nämä muistot meidän lastenlasten mieliin ennen kuin hän olisi itse liian heikko. Kahdeksankymmentävuotiaana, vuonna 1995, hän rupesi valmistelemaan yhteistä matkaa Karjalaan. Hän ryhtyi kuntoilemaan. Ensin yhden kilometrin matkan rollaattorilla ja myöhemmin jo viiden kilometrin päivittäisen lenkin potkukelkalla. Hän oli kesällä 1996 hyvässä kunnossa, kun suuntasimme matkamme kohti Suojärveä. Kävimme maastureilla läpi koko ukin talvisodan 21 päivän matkan aina siihen poteroon saakka, mistä vihollinen heitti käsikranaatin ukin suksien viereen Tolvajärven taisteluissa Ägläjärvellä.

Tuolla matkalla ukkini liikuttui kahdessa paikassa. Ensimmäinen paikka oli, kun hän kertoi miesten tuskastuneen Talvisodan alun perääntymiseen. Hän kertoi miesten kapinoineen upseereille, että kohta ollaan Ruotsissa, jos emme ala tappelemaan. Tappelemaan ryhdyttiinkin ja sen seurauksena syntyi yksi sotahistorian suurimpia puolustusvoittoja. Suomi ei antanutkaan suurelle ja mahtavalle viholliselleen periksi, vaan osoitti sitkeydellään halunsa säilyttää vapaus.

Toinen liikuttuminen ukillani tapahtui, kun katselimme alueen harmaantuneita mökkejä. Hän totesi: ”Tajuatteko te lapset, miten hyvä maa Suomi on ja miten lujan takaa itsenäisyytemme on taisteltu.” Tajusin tuolloin hyvin konkreettisesti sen, mitä ukkini halusi minun tekevän. Olin juuri myynyt yritykseni ja haaveilin hieman kevyemmästä työstä. Ei hän sitä toivonut. Hän opetti minut omalla tavallaan ymmärtämään, että meidän nuoremman sukupolven talvisotamme on tämän isänmaan rakentaminen yhä paremmaksi paikaksi asua ja elää. Meidän jokaisen tulee olla oman elämämme yrittäjiä ja rakentaa maatamme niillä taidoilla, jotka meille itse kullekin on annettu. Meidän tulee kantaa vastuuta tulevaisuudesta ja tulevista sukupolvista emmekä saa jättää kaveriamme.

Suomi on ennenkin nostettu kovalla työllä, yhteiskunnan rakenteita uudistamalla sekä yhteistyöllä. Tämän päivän Suomessa meidän on kyettävä uudistamaan talouttamme ja koko yhteiskuntaamme, jotta Suomi säilyisi jatkossakin elinvoimaisena ja tasa-arvoisena maana. On huolehdittava kansakunnan taloudellisesta ja sosiaalisesta kestävyydestä. Tähän työhön tarvitaan nyt kaikkien panosta ja vahvaa yhteistyötä.

Hyvä juhlayleisö,

Yhä harvemmalla meistä on enää omakohtaisia kokemuksia sodan vuosista. Suurilla ikäluokilla säie kulki omien vanhempien kautta, mutta sodat läpi eläneiden ikäluokkien poistuessa keskuudestamme tämä kytkös poistuu. Sotavuosien jälkeen syntyneillä yhdysside sotavuosiin rakentui isovanhempien kautta. Kansallisena veteraanipäivänä kansakunta on voinut kiinnittää huomionsa niihin miehiin ja naisiin, jotka kantoivat raskaimman taakan sotien vaikeina vuosina. Veteraanipäivä on kunnian ja kiitollisuuden osoitus koko veteraaniaikakaudelle ja myös kaikille veteraanityötä tekeville järjestöille.

Sotavuosien perintö kertoo syvästi puhuttelevalla tavalla kansakunnan sitkeydestä, uhrautuvaisuudesta ja selviytymiskyvystä itsenäisyyteemme ja yhtenäisyyteemme kohdistuneiden uhkien edessä. Sodasta selviytymistä voidaan pitää kansainvälisestikin katsottuna pienen pohjoisen kansan uskomattomana selviytymistarinana. Sama sitkeä sukupolvi nosti Suomen työllään maailman hyvinvointivaltioiden kärkijoukkoon.

Sodan jälkeen käynnistettiin sotainvalidien ja veteraanien huolto ja erityispalvelut. Sotiemme veteraaneja koskevat palvelut ja etuudet ovat ainutlaatuinen ja monimuotoinen kokonaisuus. Se on moraalisesti tärkeä ja taloudellisesti merkittävä. Vielä tänäkin vuonna valtion budjetissa osoitetaan näihin erityisetuuksiin 236 miljoonaa euroa. Pitkät ovat sodan jäljet.

Itsenäisen Suomen täyttäessä ensi vuonna sata vuotta valtioneuvosto haluaa vielä kerran panostaa sotiemme veteraanien palveluihin. Keskiössä ovat erityisesti kotona asumista tukevat palvelut. Kaikkien sotainvalidien oikeus sosiaalihuollon avopalveluihin toteutuu maaliskuun alussa, kun haitta-asteraja poistuu. Tätä koskevat päätökset on jo tehty.

Tämän lisäksi hallitus haluaa turvata sen, että kaikilla rintamaveteraaneilla on mahdollisuus saada tarpeitaan vastaavat, maksuttomat, kotiin vietävät kunnalliset avopalvelut. Haluamme toteuttaa tämän kunniatehtävän itsenäisyyden juhlavuoden teeman mukaisesti: Yhdessä. Yhdessä veteraanijärjestöjen kanssa, jotta järjestöt auttaisivat jäseniään hakemaan palveluita. Yhdessä kuntien kanssa, jotta ne aktivoituisivat tarjoamaan kotipalveluita rintamaveteraaneille, ja varmistaisivat niiden saatavuuden. 

Hallitus valmistelee omalta osaltaan tarvittavat päätökset syksyyn mennessä ja varautuu kohdistamaan kotiin vietävien kunnallisten avopalveluiden kustannuksiin tuntuvan lisäpanoksen ensi vuoden alusta lukien. Jokainen rintamaveteraani ansaitsee täyden tukemme.

Ärade krigsveteraner, bästa festpublik,

Nästa år fyller det självständiga Finland hundra år och därför vill statsrådet ännu en gång satsa på tjänster för våra veteraner. Satsningarna fokuseras i synnerhet på tjänster som stöder möjligheterna att bo hemma. Alla frontveteraner förtjänar vårt fulla stöd. Veteranernas arbete och insatser är en viktig del av vårt nationella arv. På statsrådets vägnar tackar jag er, ärade veteraner, för ert arbete och era ansträngningar för vårt gemensamma fosterland. 

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisa juhlayleisö,

Sotiemme veteraanien saavutukset ovat osa kansakuntamme henkistä perintöä. Ne ovat luoneet perustan sille työlle, jota nuoremmat ikäluokat ovat puolestaan jatkaneet isänmaan hyväksi. Olette teoillanne ja työllänne ansainneet koko kansakunnan kiitoksen.

Historia kulkee mukana ja velvoittaa tulevia sukupolvia myös tunnetun laulun sanojen hengen mukaisesti:

Synnyinlahjaksi saatu on voimaa,
Josta muualla puutetta on.
Joka Suomea köyhäksi soimaa,
Sisu sille on tuntematon.
Vaikka taipuisi, taitu ei kuitenkaan,
Katajaista se on ja se kestää vaan.
Kiven harmajan kautta se tien puhkaisee,
Ajat vaikeatkin hallitsee.

Tämä Taivas, Tämä Maa, sukupolvilta toisille jää.

Arvokasta veteraanipäivää!