Hyppää sisältöön

Elämäntapahtumalähtöinen digitalisaatio tuottaa kokonaisvaltaisempia julkisia palveluja

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 16.12.2024 13.24
Uutinen
Kuvassa asiakaspalvelutiski

Valtiovarainministeriö kartoitti avoimella kyselyllä ehdotuksia siitä, minkä palveluiden digitalisaatiota ja automaatiota tulisi edistää tulevina vuosina. Parhaiten menestyneiden ehdotusten jatkovalmistelua edistetään alkuvuodesta 2025.

Elämäntapahtumalähtöisen digitalisaation tavoitteena on tuottaa julkisia palveluita aiempaa kokonaisvaltaisemmin huomioiden ihmisten ja yritysten erilaiset tarpeet ja tilanteet. Valtiovarainministeriön Elämäntapahtumalähtöisen digitalisaation edistämisohjelma toteutti syksyn aikana avoimen kyselyn, jolla haettiin ehdotuksia erityisesti liiketoimintatapahtumiin liittyvistä kehittämistarpeista.

Liiketoimintatapahtumalla tarkoitetaan muutostilannetta, joka edellyttää yritykseltä tai muulta organisaatiolta asiointia useiden viranomaisten tai muiden toimijoiden kanssa erilaisia palveluita käyttäen. Liiketoimintatapahtumia voivat olla yrityksen elinkaareen liittyvät muutostilanteet, kuten yrityksen perustaminen tai omistajanvaihdos. Liiketoimintatapahtumat voivat olla myös määräajoin toistuvia, esimerkiksi taloushallintoon tai toiminnan luvittamiseen liittyviä prosesseja.

Nyt toteutetun kartoituskyselyn tarkoituksena oli kerätä ehdotuksia sellaisista liiketoimintatapahtumista, joihin liittyvien palveluiden digitalisaatiota ja automatisaatiota tulisi edistää tulevina vuosina. Ehdotuksia kerättiin sähköisellä kyselyllä ajanjaksolla 23.9.–18.10.2024. Kyselyyn tuli yhteensä 29 ehdotusta digitalisoitavista liiketoimintatapahtumista 20 eri organisaatiolta tai yksityishenkilöltä. 

Yritystoiminnan aloittaminen tarkempaan tarkasteluun

Kartoituskyselyssä vastaanotetut ehdotukset koskivat laajasti erilaisia liiketoimintatapahtumia. Kaikki saadut ehdotukset on listattu koontimuistioon. Ehdotusten arvioinnissa vertailtiin potentiaalista tuottavuutta, vaikuttavuutta ja toimintatapojen muutosta sekä ehdotusten yleistä toteuttamis-kelpoisuutta ja valmiusastetta. Parhaiten menestyivät ehdotukset, jotka koskivat kuolinpesän kiinteistöjen tai huoneistojen myynnin sujuvoittamista, työnantajan etuuksien ja korvauksien maksatusta, elintarvikeyrityksen perustamista sekä asunto-osakeyhtiön osakeryhmätunnusten hallintaa.

Edistämisohjelma tukee arvioinnissa menestyneiden ehdotusten jatkovalmistelua. Ensimmäiseksi alkuvuodesta 2025 käynnistetään palvelumuotoiluprosessi yritystoiminnan aloittamisen liiketoimintatapahtumaan liittyen. Prosessi käynnistyy vuodenvaihteessa tarkasteltavan kokonaisuuden rajauksella ja tehtävänmäärittelyllä. Tästä jatketaan tarkempaan nykytilan haasteiden kuvaukseen ja sen myötä ratkaisujen määrittelyyn ja validointiin. Koko palvelumuotoiluprosessi toteutetaan kevätkauden 2025 aikana.

Muita hyvin menestyneitä ehdotuksia tarkennetaan aluksi pienimuotoisemmin edistämisohjelman ja ehdotuksia jättäneiden tahojen välisillä keskusteluilla.

Lisätietoja:

Hankepäällikkö Nico Käräjäoja, puh. 0295 530 516, nico.karajaoja(at)gov.fi