Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistuksessa vahvistetaan tarpeen mukaisia palveluja

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 29.4.2022 14.16
Tiedote
Ihminen kädet kasvoilla

Mielenterveys- ja päihdelainsäädäntöä uudistetaan. Luonnos hallituksen esitykseksi on parhaillaan lausunnolla 10.6.2022 klo 16 asti. Jatkossa mielenterveys- ja päihdetyöstä ja -palveluista säädettäisiin ensisijaisesti sosiaalihuoltolaissa ja terveydenhuoltolaissa.

Mielenterveys- ja päihdehuoltolakeihin jäisivät vain tahdosta riippumatonta hoitoa ja valtion mielisairaaloita koskeva sääntely. Lisäksi kumottaisiin päihdehuoltolain sääntely koskien tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämistä väkivaltaisuuden perusteella.

Sekä sosiaalihuoltolakiin että terveydenhuoltolakiin ehdotettaisiin lisättäväksi päihteiden ongelmakäytön ja päihdehäiriöiden lisäksi muu riippuvuuskäyttäytyminen.

Uudistuksen tavoitteena on parantaa mielenterveys-, päihde- ja riippuvuuspalvelujen saatavuutta, laatua ja tarpeen mukaisuutta sekä vahvistaa asiakkaan oikeuksia saada yhdenvertaisesti tarvitsemiaan palveluja kaikissa ikäryhmissä. Erityisen tuen tarpeessa olevan asiakkaan asemaa parannettaisiin.

Vastuita selkeytetään ja tarpeen mukaisia palveluja lisätään 

Esityksellä selvennettäisiin sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviä ja vastuunjakoa mielenterveys-, päihde- ja riippuvuuspalveluissa. Palveluja järjestettäisiin tarvittaessa yhteisesti toteutettuina palveluina. 

Psykososiaalisen tuen roolia sosiaalihuollossa ja yhteistyötä terveydenhuollon kanssa vahvistettaisiin säännöksillä. Kiireellisissä tilanteissa psykososiaalisen tuen ensivaiheen johtovastuu olisi sosiaalipäivystyksellä.

Terveydenhuollon mielenterveys-, päihde- ja riippuvuuspalvelut tulisi järjestää monimuotoisesti. Tämä tarkoittaa sairaala- ja avosairaanhoidon lisäksi esimerkiksi liikkuvia ja potilaan kotiin vietäviä palveluita. Palveluita olisi annettava henkilön, hänen perheensä ja muiden läheistensä tuen, hoidon ja kuntoutustarpeen perusteella. Hoidon jatkuvuus olisi turvattava, kun potilas siirtyy terveydenhuollon yksiköstä toiseen tai sosiaalihuollon laitos- tai asumispalveluihin. 

Työnohjauksen järjestämisen velvoite laajennettaisiin koskemaan mielenterveyspalvelujen lisäksi päihde- ja riippuvuuspalveluja. 

Sosiaalihuoltolaissa vahvistettaisiin yhteisösosiaalityötä ja etsivää työtä. Uudeksi sosiaalipalvelun muodoksi sosiaalihuoltolakiin lisättäisiin päihteitä ongelmallisesti käyttäville henkilöille päihdetyön palveluna tarjottava päiväkeskustoiminta ja siihen liittyvä tilapäinen majoitus. Tavoitteena on tavoittaa tuen tarpeessa olevat entistä paremmin.  

Lisätietoja:

Hallitussihteeri Anu Kangasjärvi, p. 02951 63224, [email protected], poissa 29.4-6.5 
Lääkintöneuvos Helena Vorma, p. 02951 63388, [email protected] (terveydenhuollon palvelut), poissa 2.5. 
Sosiaalineuvos Virva Juurikkala, p. 02951 63204, [email protected] (sosiaalihuollon palvelut)

 
Sivun alkuun