Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

STM, THL ja Tampereen yliopisto tiedottavat
Rokotetutkimuskeskus Finvac Oy aloittaa toimintansa maaliskuussa

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 17.2.2022 14.08
Tiedote 46/2022

Rokotetutkimuskeskus Finvac Oy:n hallitus on nimittänyt filosofian tohtori Ilkka Haukijärven yhtiön väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi kesään 2023 saakka.

Yhtiön johtoryhmään nimitetään myös lääketieteellinen johtaja Mika Rämet ja tutkimusjohtaja Arto Palmu

Lääketieteellinen johtaja Rämetin vastuulla tulee mm. olemaan Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksesta siirtyvän kliinisen rokotetutkimustoiminnan operatiivinen johtaminen yhtiössä. Tutkimusjohtaja Palmun vastuulla tulee mm. olemaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta siirtyvän tutkimustoiminnan operatiivinen johtaminen yhtiössä.

Hallituksen puheenjohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki on tyytyväinen, että keskeisiin tehtäviin saadaan yhtiön perustamisen valmisteluun tiiviisti osallistuneet henkilöt. 

– Haukijärvellä on vankka perustamisvaiheisten organisaatioiden ja vaativien projektien läpiviemisen kokemus, jota tarvitaan, kun kahden rokotetutkimusyksikön toiminnat yhdistetään. 

– Professori Mika Rämet ja dosentti Arto Palmu nauttivat rokotetutkimuksen toimeksiantajien ja henkilöstön luottamusta. Luottamus on tärkeää, jotta Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kaupalliset rokotetutkimukset saadaan saumattomasti siirrettyä uuteen yhtiöön ja uusien projektien valmistelu voidaan aloittaa, toteaa Voipio-Pulkki.

Yhtiöittämisellä luodaan edellytykset kaupallisen rokotetutkimustoiminnan kasvattamiselle ja kansainvälisesti kilpailukykyisen liiketoiminnan rakentamiselle. 

– Tavoitteeseen päästään vain varmistamalla yhtiön onnistunut toiminnan käynnistyminen sekä henkilöstön ja tutkimusten toimeksiantajien tyytyväisyys, Voipio-Pulkki sanoo. 

Lisätiedot: 

hallituksen puheenjohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki, [email protected]
rehtori Mari Walls, Tampereen yliopisto, [email protected]
pääjohtaja Markku Tervahauta, THL, [email protected]
toimitusjohtaja Ilkka Haukijärvi (1.3. alkaen), Rokotetutkimuskeskus Finvac Oy, p. +358 40 800 4816
 
***
Rokotetutkimuskeskus Finvac Oy koostuu Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksesta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kaupallisiin rokotetutkimuksiin liittyvistä toiminnoista. Rokotetutkimusyhtiön perustaminen on hyväksytty valtioneuvoston istunnossa 2.12.2021. Valtio omistaa yhtiöstä 51 % ja Tampereen korkeakoulusäätiö 49 %. Yhtiö on valtion erityistehtäväyhtiö ja sen omistajaohjauksesta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö. Yhtiön kotipaikka on Tampere.
Yhtiön toiminta perustuu alkuvaiheessa Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen toimeksiantojen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta siirtyvien rokotetutkimushankkeiden toteutuksen jatkamiseen. 

 
Sivun alkuun