Hyppää sisältöön

Länsirata Oy:n osakkaat alustavaan yhteisymmärrykseen rakentamisvaiheen esisopimuksen ehdoista

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 13.6.2024 12.05
Tiedote
Lähijuna saapuu asemalle Espoossa
Juna saapuu asemalle (Kuva: Kavavanov Lev/Shutterstock)

Valtio ja Länsirata Oy:n osakkaana olevat kunnat Turku, Espoo, Salo, Lohja, Vihti ja Kirkkonummi ovat neuvotelleet esisopimuksen ehdoista, joilla voidaan siirtyä Länsiradan rakentamisvaiheeseen. Hankkeen suunnitteluvaiheessa mukana ollut Helsinki ei osallistu rakentamisvaiheen rahoittamiseen.

Rakentamisvaiheeseen siirtymisen reunaehtoja käsittelevä esisopimus edellyttää vielä kaikkien osapuolten toimivaltaisten päätöksentekoelimien päätökset. Osapuolten tulee myös hyväksyä myöhemmin laadittava lopullinen osakassopimus. Valtion osalta tarvitaan eduskunnan päätökset valtion talousarviosta.

Siirtyminen rakentamisvaiheeseen koskee tässä vaiheessa seuraavia osahankkeita: Espoo-Kirkkonummi, Vihti-Lohja, Salo-Hajala sekä Nunna-Kupittaa.

Kuluvalla hallituskaudella on tarkoitus laatia koko yhteysvälin rakentamissuunnitelma ja aloittaa yhteysvälien Espoo-Kirkkonummi ja Salo-Hajala rakentaminen. Tällä hallituskaudella aloitettavien osahankkeiden kustannusarvio on yhteensä noin 600 miljoonaa euroa.

Yhtiön taloudellisten riskien hallintaan kiinnitetään erityistä huomiota. Yhtiön on tuotettava ennen jokaisen osahankkeen käynnistämistä arvio hankkeen kustannuksista. Osahanke voidaan käynnistää vasta sen jälkeen, kun yhtiön osakkaat ovat todenneet, ettei hanke sisällä poikkeuksellista kustannusnousua.

Kustannuskehitystä seurataan huolellisesti. Jos hankkeiden kustannukset ylittävät riittävästi arvioidut kustannukset, tarvitaan jatkamisesta erillisiä päätöksiä ja tällöin kustannusvastuuta jaetaan valtion ja kuntien välillä.

Sekä valtio että kunnat sitoutuvat rahoittamaan hankkeen rakennusvaihetta 400 miljoonalla eurolla eli yhteensä 800 miljoonalla eurolla. Kuntien osuus jakautuu näiden kesken erikseen sovittavalla tavalla. 

Tämän lisäksi yhtiölle annetaan oikeus ottaa vierasta pääomaa enintään 500 miljoonaa euroa. Tähän on oikeus vasta sen jälkeen, kun valtion ja kuntien rahoitus sekä CEF-tuki on käytetty. Hankkeeseen jo myönnetty EU:n CEF-tuki ja parhaillaan vireillä olevasta hausta mahdollisesti saatava CEF-tuki vähentävät yhtiön tarvetta ottaa vierasta pääomaa.

Tämän hallituskauden aikana tullaan käyttämään vain osa valtion ja kuntien rahoituksesta. Vierasta pääomaa ei tulla käyttämään.

Valtio vastaa rakentamisvaiheen jälkeen rakennettavan omaisuuden hoito- ja kunnossapitokustannuksista. Yhtiön rakentama omaisuus siirretään valtiolle viimeistään rakentamisvaiheen päättyessä tai yhtiö muutetaan valtion sataprosenttisesti omistamaksi. 

Osakkaat jatkavat neuvotteluja varsinaisesta osakassopimuksesta.

Lisätietoja: 

erityisavustaja Tuomas Sorsa, p. 0295 342 012, [email protected]
yksikön johtaja Miikka Rainiala p. 0295 342 051, [email protected]

 

Kestävä julkinen talous Orpon hallitusohjelma