Hyppää sisältöön

Ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmää ankaroitetaan

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 6.6.2024 13.35
Tiedote

Hallitus esittää, että ainoastaan ensimmäistä kertaa vankilassa oleva vanki voi päästä ehdonalaiseen vapauteen, kun hän on suorittanut laissa säädetyn lyhyemmän määräosan rangaistuksestaan. Tuomitun niin sanottu ensikertalaisuus ei siten enää palautuisi tietyn rikoksettoman ajan jälkeen.

– Ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmää muutetaan siten, että se on yleisesti hyväksyttävä ja ymmärrettävä sekä uskottava ja oikeudenmukainen. Rikosten uusimisen tulee vaikuttaa nykyistä johdonmukaisemmin vankilassa suoritettavan rangaistuksen pituuteen. Muutos merkitsee rangaistusjärjestelmän ankaroitumista. Muutoksen jälkeen Suomen lainsäädäntö vastaisi myös paremmin muiden maiden lainsäädäntöä, sillä tiedossa ei ole, että missään muussa maassa vanki voisi olla ensikertalainen useammin kuin kerran, oikeusministeri Leena Meri sanoo.

Ehdonalainen vapauttaminen tarkoittaa vangin päästämistä suorittamaan loppuosa rangaistuksestaan vapaudessa. Esityksen mukaan määräaikaiseen vankeusrangaistukseen tuomittu, joka on aikaisemmin ollut vankilassa, voi päästä ehdonalaiseen vapauteen vasta, kun on suorittanut kaksi kolmasosaa rangaistuksestaan. Näin olisi riippumatta siitä, kuinka pitkä aika edellisen vankeusrangaistuksen suorittamisesta olisi kulunut. Muutos koskisi myös ehdottoman vankeusrangaistuksen sijaan valvontarangaistukseen tuomittuja.

Lakimuutoksen vaikutukset kohdistuisivat sellaisiin rikoksentekijöihin, joka uusivat vankeuteen tai valvontarangaistukseen johtavan rikoksen yli viiden vuoden kuluttua siitä, kun he ovat vapautuneet aiemmasta vankeusrangaistuksesta. Nuorilla lainmuutos kohdistuisi sellaisiin 18–20-vuotiaisiin rikoksenuusijoihin, joiden aiemmasta vankeusrangaistuksesta on ehtinyt kulua yli kolme vuotta. Rikoksenuusijoista siten nykyistä useampi suorittaisi vankeusrangaistuksestaan vankilassa pidemmän ajan.

Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2025 alussa. Uutta sääntelyä sovellettaisiin lain voimaantulon jälkeen tehtyihin rikoksiin.

Ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmän ankaroittaminen sisältyy pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan.

Lisätietoja:
erityisavustaja Annika Hoffrén, p. 0295 150 280, [email protected]
lainsäädäntöneuvos Mirja Salonen, p. 0295 150 072, [email protected]
 

Orpon hallitusohjelma Turvallinen ja kriisinkestävä oikeusvaltio