Hyppää sisältöön

Lasten ja nuorten ääni kuuluviin – käytännön työkaluja valmistelijoille

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 17.2.2023 14.07
Uutinen

Lapsilla ja nuorilla on oikeus osallistua ja tulla kuulluiksi heitä koskevissa asioissa. Oikeusministeriön hankkeessa on kehitetty menetelmiä, koottu hyviä käytäntöjä ja tuotettu viranomaisille suunnattuja viestintä- ja koulutusmateriaaleja lasten ja nuorten osallistumisesta ja kuulemisesta.

Viranomaisilla on velvollisuus varmistaa, että lapset ja nuoret saavat tietoa asioista, joilla on vaikutusta heidän elämäänsä, ja että heidän näkemyksiään kuullaan valmistelun aikana. Asiantuntijoille on nyt koottu käytännön työkaluja esimerkiksi säädösvalmistelun tueksi.

Onnistumisen avaimet

Hankkeen aikana on tunnistettu seuraavat viisi osa-aluetta, jotka ovat avaimia lasten ja nuorten kuulemisen onnistumiseen:

  1. Laaja-alainen kuuleminen - arvioi asian vaikutuksia kohderyhmään ja tarjoa heille matalan kynnyksen mahdollisuus osallistua ja tulla kuulluiksi
  2. Avoin viestintä ja vuorovaikutus - tiedota valmisteilla olevasta asiasta ja sen etenemisestä selkeästi ja saavutettavasti
  3. Yhteistyö - etsi mahdollisimman aikaisin yhteistyötahoja kuulemisten suunnitteluun ja toteuttamiseen
  4. Selkeä prosessi ja tavoitteet - varmista lasten ja nuorten kuuleminen valmistelun eri vaiheissa ja aseta kuulemiselle selkeät tavoitteet
  5. Monipuolisuus ja turvallisuus - huolehdi kuulemisen monipuolisuudesta, noudata turvallisemman tilan periaatteita ja kiinnitä erityistä huomiota kieliryhmiin sekä ns. haavoittuvassa asemassa oleviin lapsiin ja nuoriin

Koulutusta, vinkkejä ja materiaaleja

Marraskuussa 2022 julkaistiin eOppiva-verkkokoulutus kaikille valtionhallinnon asiantuntijoille, jotka tarvitsevat työssään osaamista lasten ja nuorten osallistumiseen ja kuulemiseen liittyen. Samanaikaisesti kansallinen lapsistrategia on työstänyt laajaa, kaikille avointa eOppiva-koulutuskokonaisuutta lapsen oikeuksista. Yksi koulutuksista käsittelee lapsen oikeutta osallisuuteen ja osallistumiseen. 

SOS-Lapsikylä toteutti vuonna 2022 oikeusministeriön toimeksiannosta lapsille ja nuorille suunnattuja työpajoja, joissa käsiteltiin demokratiaan liittyviä aiheita, esimerkiksi äänestämistä ja osallistumista. Lapsia ja nuoria tavoitettiin työpajojen lisäksi myös muilla tavoilla, esimerkiksi viittomakielisten lasten ja nuorten kesäleirien sekä romanitaustaisille lapsille ja nuorille suunnatun kyselyn avulla. Erityistä huomiota kiinnitettiin muita heikommassa asemassa olevien lasten ja nuorten kuulemiseen.

SOS-Lapsikylän kokoamien aineistojen pohjalta on työstetty viranomaisille suunnattuja käytännön ohjeita lasten ja nuorten kuulemiseksi säädösvalmistelussa ja valtionhallinnon muussa valmistelussa. Ne on julkaistu valtioneuvoston sisäisillä verkkosivuilla. Kevään aikana järjestetään myös webinaari ja Suomen hankeosion päätöstilaisuus, joissa kerrotaan hankkeen Euroopan laajuisista havainnoista ja saavutuksista sekä kansallisen tason toimenpiteistä. 

Lasten ja nuorten ääni Euroopassa -hanke on osa Euroopan neuvoston koordinoimaa ja yhteisrahoittamaa CP4Europe-hanketta, joka on saanut rahoitusta Euroopan unionin REC-ohjelmasta (Rights, Equality and Citizenship). Suomen hankeosiota koordinoi oikeusministeriö ja se toteutetaan yhteistyössä lapsiasiavaltuutetun toimiston sekä osana kansallisen lapsistrategian toimeenpanoa sosiaali- ja terveysministeriön ja valtioneuvoston kanslian kanssa. Hanke jatkuu kesäkuun 2023 loppuun asti.

Lisätiedot: erityisasiantuntija Liisa Männistö, p. 0295 150 231, [email protected]

eOppiva-verkkokoulutus: Lasten ja nuorten osallistuminen ja kuuleminen säädösvalmistelussa

eOppiva-verkkokoulutus: Lapsen oikeudet – Osallisuus ja osallistuminen

Ääni lapsille ja nuorille -videot (suomi, ruotsi, englanti) oikeusministeriön Youtube-kanavalla

CP4Europe-hanke Euroopan neuvoston verkkosivuilla