Hyppää sisältöön

Yhdenvertaisuuslaki uudistuu monilta osin

oikeusministeriösosiaali- ja terveysministeriötyö- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 19.9.2022 19.17
Tiedote

Hallitus on antanut esityksen laiksi yhdenvertaisuuslain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi. Yhdenvertaisuuden edistäminen laajenee varhaiskasvatukseen ja yhdenvertaisuusvaltuutetun toimivallan piiriin kuuluu jatkossa myös työelämän valvonta.

- Yhdenvertaisuuslain tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta, ehkäistä syrjintää sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa. Tämän uudistuksen avulla näitä tavoitteita voidaan edistää entistä tehokkaammin, sanoo pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist, joka toimii myös oikeusministeriölle kuuluvien yhdenvertaisuusasioiden vastuuministerinä.

Esityksen mukaan yhdenvertaisuuslakia muutetaan niin, että yhdenvertaisuussuunnittelu ja yhdenvertaisuuden edistäminen laajennetaan koskemaan myös varhaiskasvatuksen järjestäjiä ja palveluntuottajia toimipaikkakohtaisesti. Varhaiskasvatuksen yhdenvertaisuussuunnittelu torjuu parhaimmillaan syrjintää ja edistää erityisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten ja lapsiperheiden oikeuksien toteutumista. Uudesta velvoitteesta kunnille aiheutuvat kustannukset korvataan peruspalvelujen valtionosuuden kautta.

Häirinnän määritelmää esitetään muutettavaksi niin, että häirintä voi kohdistua yksilön lisäksi myös ihmisryhmään. Asia voidaan viedä käsiteltäväksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaan ilman, että asiassa on nimetty uhri. Lisäksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta voi suosittaa hyvityksen maksamista syrjinnän tai vastatoimien kohteeksi joutuneelle.

Velvollisuus tehdä kohtuullisia mukautuksia voisi koskea myös viranomaisen palvelun sisältöä. Kohtuullisia mukautuksia arvioitaessa otettaisiin ensisijaisesti huomioon vammaisen henkilön tarpeet.


Työnantajan velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta selkeämmäksi

Lakiuudistuksella halutaan tukea syrjinnän ehkäisemistä ja yhdenvertaisuuden edistämistä myös työpaikoilla. Yhdenvertaisuuslain työnantajan yhdenvertaisuuden edistämisvelvoitetta koskevaa pykälää selkeytetään siltä osin, mitä työnantajan tulee ottaa huomioon arvioidessaan työpaikan yhdenvertaisuustilannetta. Arviointi tulee tehdä myös työhönoton osalta.

Myös yhdenvertaisuuslakia valvovien viranomaisten tehtäviin ja toimivaltaan esitetään muutoksia työelämän osalta. Yhdenvertaisuusvaltuutetulla olisi toimivalta valvoa lain noudattamista myös työelämässä. Työsuojeluviranomaisen valvontatoimivaltaa tarkennetaan, ja lisäksi työsuojeluviranomaiselle mahdollistetaan kehotuksen antaminen myös työnantajan velvollisuudesta arvioida ja edistää yhdenvertaisuutta.

Esitys perustuu pääministeri Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelman kirjauksiin, joiden mukaan hallituskaudella toteutetaan yhdenvertaisuuslain osittaisuudistus ja säädetään velvoittavista tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmista myös varhaiskasvatuksessa. Yhdenvertaisuuslain osittaisuudistusta on valmisteltu oikeusministeriön työryhmässä sekä työelämäkysymyksiin keskittyneessä alajaostossa, jota on johtanut työ- ja elinkeinoministeriö. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.6.2023.

Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Jasmiina Jokinen, p. 0295 150078
erityisasiantuntija Katariina Tirri, TEM, (työnantajan edistämisvelvoite, työsuojeluviranomaisen tehtävät ja toimivalta), p. 0295 047 180
erityisasiantuntija Jenny Rintala, STM, (työsuojeluviranomaisen toimivallan käyttö), p.  0295 163 421
Sähköpostit muotoa [email protected]
OM013:00/2021