Hyppää sisältöön

Uusi hanke kartoittaa Ukrainan sodan vaikutuksia siviiliyhteiskuntaan ja väestönsuojeluun sodan aikana

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 27.6.2024 9.35
Uutinen

Pelastusopistossa on käynnistynyt Ukrainan opit-hanke, jossa kartoitetaan Ukrainan väestönsuojelun toimintaa. Kerätyn tiedon avulla kehitetään suomalaista väestönsuojelua ja keskitytään viranomaistyön tukemiseen.

Työn lähtökohtana on tiedon kerääminen siitä, miten väestön suojaaminen on järjestetty Ukrainassa Venäjän hyökkäyssodan aikana ja millaiset sodan vaikutukset ovat olleet siviiliyhteiskuntaan ja kriittiseen infrastruktuuriin. Hankkeessa selvitetään, miten Ukrainan kokemuksia ja oppeja voidaan hyödyntää suomalaista väestönsuojelua kehitettäessä.

– Väestönsuojelua niin kuin muutakin toimintaa täytyy suhteuttaa kulloiseenkin toimintaympäristöön ja kehittää sitä uusien haasteiden ja palvelujärjestelmän muutosten kannalta optimaaliseen suuntaan. Ukrainassa on tätä työtä tehty sodan aikana. Kokemukset siitä, missä on onnistuttu ja mikä ei toimi, ovat arvokkaita myös suomalaisen varautumisen kehittämiseksi. Niitä oppeja pyritään nyt keräämään systemaattisesti, ja niitä käytetään meidän omassa kehittämistyössä, kertoo hankkeen projektipäällikkö Marko Juutinen.

Tietolähteitä hankkeessa on useita. Hankkeen tavoitteena on koota yhteen olemassa olevia eurooppalaisten viranomaisten keräämiä oppeja sodan vaikutuksista väestönsuojeluun. Lisäksi tietoa kerätään suoraan Ukrainan viranomaisilta.

Hankkeen toimeksiantajana toimii sisäministeriö.

Lisätietoja:
Marko Juutinen, projektipäällikkö, Pelastusopisto, p. 029 545 3423, [email protected]
Mikko Räkköläinen, tutkija, pelastusopisto, p. 029 545 3479, [email protected]
Heikki Honkanen, asiantuntija, sisäministeriö, [email protected]
Mikko Hiltunen, pelastusylitarkastaja, sisäministeriö, [email protected]