Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työttömiä työnhakijoita marraskuussa 234 800

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 20.12.2022 8.04
Tiedote
Työttömien työnhakijoiden määrä oli marraskuun lopussa 234 800. Määrä on vähentynyt vuodessa 17 900 työnhakijalla.

Työttömien työnhakijoiden määrä laski 17 900 henkilöllä. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin marraskuussa 73 100. Kaikkiaan avoinna oli 135 600 työpaikkaa, mikä on 32 600 vähemmän kuin vuosi sitten.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa ja kuntakokeiluissa oli marraskuun lopussa yhteensä 234 800 työtöntä työnhakijaa. Se on 17 900 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 2 500 enemmän kuin edellisessä kuussa. 

Työttömistä työnhakijoista oli kuntakokeilujen asiakkaina 129 300 henkilöä, mikä on 5 700 vähemmän kuin edellisen vuoden marraskuussa. Työttömien työnhakijoiden lukumäärä sisältää myös kokoaikaisesti lomautetut. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.

Koko maassa oli lomautettuna marraskuun lopussa 19 700 henkilöä, mikä on 8 100 vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 13 900 henkilöä, mikä on 4 800 vähemmän kuin edellisen vuoden marraskuussa. Lokakuusta kokoaikaisesti lomautettujen määrä lisääntyi 3 000:lla.

Pitkäaikaistyöttömiä oli 86 100

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 86 100, mikä on 20 100 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 90 300 eli 9 500 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Nuoria, alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 3 300 vähemmän kuin edellisen vuoden marraskuussa eli yhteensä 23 200. Nuorten työttömyyksistä 62,2 prosenttia päättyi tammi-marraskuussa ennen kolmen kuukauden työttömyyttä, mikä on 1,1 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Uusien avoimien työpaikkojen määrä väheni

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin marraskuun aikana 73 100 eli 20 000 vähemmän kuin edellisen vuoden marraskuussa. Kaikkiaan marraskuussa oli avoinna 135 600 työpaikkaa, mikä on 32 600 vähemmän kuin vuosi sitten.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli marraskuun lopussa 117 600 henkilöä, mikä on 2 700 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, kuntouttava työtoiminta ja omaehtoinen opiskelu.

Tilastokeskus: Työttömyysasteen trendi 6,7 prosenttia

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli marraskuussa 62 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysasteen trendi oli 74,7 prosenttia, mikä on 1,6 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden marraskuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 164 000, mikä oli saman verran kuin vuosi sitten. Työttömyysasteen trendi oli 6,7 prosenttia eli 0,3 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin.

Työnvälitystilaston ja työvoimatutkimuksen keskeiset erot

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus. 

TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut. 

Lisätietoja tilastojen eroista.

Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Petri Syvänen, TEM, p. 029 504 8050

 
Sivun alkuun