Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Eurooppa- ja omistaja­ohjaus­ministeri Tytti Tuppuraisen puhe suurlähettiläspäivillä 24.8.2022

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 24.8.2022 9.37
Puhe

Muutosvarauksin. Hyvät kuulijat, arvoisat Suomen edustajat maailmalla,

Turvallisuuspolitiikan peruskäsitteissä ja sen toimintakentässä on palattu perusasioihin. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on pitkään kehystänyt laajan turvallisuuden käsite. Se kattaa ilmastonmuutoksen, luontokadon, kansainvälisen rikollisuuden, terrorismin, ihmisoikeuskysymyksiä ja paljon muuta. Se on edelleen tarpeellinen ja merkittävä käsitekokonaisuus.

Kuluva vuosi on kuitenkin kirkastanut turvallisuuden peruskysymyksiä, tai, jos näin haluaa sanoa, suppeaa turvallisuuskäsitystä. Turvallisuuspolitiikassa on kysymys valtion koskemattomuuden ja toimintavapauden turvaamisesta sotilaallista uhkaa vastaan.

Toimintaympäristöä arvioitaessa turvallisuuskäsitysten palautus näyttää tältä: Emme elä maailmassa, jossa valtiot ja niiden väkivaltakoneistot olisivat menettäneet merkityksensä ja todellisia toimijoita ovat vain kaupungit, alueet, järjestöt, yritykset ja näiden verkostot. Elämme maailmassa, jossa valtiot ja niiden liittoutumat ja yhteisöt ovat todellisia vallankäyttäjiä. Elämme Euroopassa, jossa valtaa käytetään voimapolitiikan keinoin, sotilaallisella voimalla.

Suomen turvallisuuspolitiikkaa tulee siis tarkastella suhteessa valtiollisiin uhkatekijöihin. Ja kun nykyään pitää puhua asioista niiden oikeilla nimillä: meidän on arvioitava sitä, millä tavoin varaudumme siihen, että Venäjä rajoittaa meidän toimintavapauttamme sotilaallisin toimin. Miten torjumme Venäjän uhkaa?

Hyvä kuulijat, 

tänään ja tulevaisuudessa Suomen turvallisuus edellyttää, että meillä on käytössä useita eri toimintavaihtoehtoja. Meillä pitää olla useita optioita lunastettavana.

Turvallisuuden ydinasioissa olemme omaksuneet kaksi hyvää ja perusteltua näkökohtaa. Ensinnäkin: pidämme vahvaa ja itsenäistä maanpuolustusta arvossa. Toiseksi: olemme päättäneet hakea jäsenyyttä puolustusliitto Natossa.

Vahva maanpuolustus on yksi Suomen turvallisuuden perustekijöistä. Se edellyttää riittävää varustelun tasoa, asevelvollisten reservin kouluttamista ja Ukrainassa käytävän sodan analysointia. Vahva maanpuolustus on välttämätön, mutta ei kuitenkaan riittävä perusta turvallisuudelle.  

Maanpuolustuksen osalta käytetään usein ajatuskulkua, jonka mukaan voimme sen avulla tehdä Suomeen hyökkäämisen kustannuksista niin korkeat, että hyökkäystä suunnitteleva valtio päätyy laskelmissaan jättämään meidät rauhaan. Ajatuskulun ongelma on seuraava: Entä jos vastustajan laskelmat ovatkin aivan toisenlaiset kuin meidän? Entä jos vastustaja ei laske hyökkäyksessä kuoleville ja haavoittuville sotilaille kovin suurta arvoa? 

Pitää muistaa, että sotasukupolven sankaruus ja rautainen tahto riitti vain viivyttämään meitä uhannutta tuhoa. Suomen puolustus oli romahtamassa talvella 1940 ja uudemman kerran kesällä 1944. Talvisodassa Neuvostoliitto taipui välirauhaan – ei siksi, että olisimme lyöneet sen sotavoiman, vaan koska se varoi vetämästä Ranskaa ja Iso-Britanniaa mukaan sotaan. Kesällä 1944 meidän oli pakko ottaa vastaan Saksan aseapua selvitäksemme. 

Johtopäätös on selkeä: Suomen turvallisuus edellyttää liittolaisia.

Hyvät kuulijat, 

Nato-jäsenyys on oman puolustuksen ohella turvallisuuden toinen tukijalka. 

Suomen eduskunta hyväksyi Nato-jäsenyyshakemuksen lähes yksimielisesti. Ratifioinnit ovat edenneet erittäin nopeasti. Ongelmaksi mainittua Turkkia voimme joutua odottamaan, mutta sen suhteen pitää muistaa malttaa mielensä: meillä ei ole ongelmia Turkin-suhteissa, joten asia ratkeaa varmasti. On myös itsestään selvää, että Suomi tekee ratkaisunsa samalla kuin Ruotsikin. Ruotsi ei ole vieras maa, se on osa meidän omaa historiaamme, identiteettiämme ja sieluamme. Vårt gamla fosterland. 

Olemme siis menossa Natoon ja Nato on maailmanhistorian voimakkain puolustusliitto. Sen sotilaallinen voima laskettuna puolustusmenoilla tai millä muulla relevantilla tavalla tahansa on suurempi kuin koko muun maapallon.

Nato on sitä paitsi enemmän kuin vain luettelo sen jäsenmaiden kalustomääristä ja joukkojen määristä. Sillä on esikunta, jatkuvaa suunnittelua ja harjoiteltu yhteistoiminta. Jos 5. artikla tulee käyttöön, toimeen tartutaan nopeasti ja tehokkaasti.

Naton voima perustuu kuitenkin selkeästi sen mahtavimpaan jäseneen, Yhdysvaltoihin. Tällä hetkellä se tuntuu lujalta perustalta. Nato – ja yhteistyö Euroopan kanssa – on presidentti Bidenin ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähtökohta, ja tuki ulottuu Bidenin demokraattien ohella myös republikaaneihin. Republikaanien valtuuskunnat ovat käyneet Suomessa tukea vakuuttamassa. Itse sain vahvan luottamuksen tunteen tavatessani Washingtonissa hyvin suljetussa tilaisuudessa keskeisiä republikaanisenaattoreita ja muita puolueen raskaan sarjan vaikuttajia. Tuki oli ehdoton. 

Hyvät kuulijat, 

Nato-ratkaisusta riippumatta kaikkeen on syytä varautua. Vielä pari vuotta sitten Ranskan presidentti Macron puhui ”aivokuolleesta” Natosta. Euroopassa oltiin epävarmoja Yhdysvaltain sitoutumisesta maanosan turvallisuuteen.

Tarvitsemme kaikki turvallisuusoptiot.

Suomelle turvallisuutta ei ole koskaan liikaa. 

Omaan voimaan ja Natoon luottaminen ovat hyvä lähtökohta, mutta emme voi katsoa kaiken tulevan niillä valmiiksi. Emme saa ajatella, että voimme luopua kaikesta muusta ja pitää turvallisuuden lisäämistä tarpeettomana painolastina. Emme voi olla liian turvassa.

Suomen on varauduttava siihen, että turvallisuutemme takeeksi on vaihtoehtoja. Mikään näistä ei saa tietenkään vähentää oman puolustuksen ja Nato-jäsenyyden arvoa. Niiden on mahduttava Naton sisään ja kansallisen puolustuksen ympärille.

On paikallaan palauttaa mieleen, että Euroopan unioni on alusta alkaen ollut Suomelle turvallisuusratkaisu. EU on turvallisuusyhteisö, ja on Suomen etujen mukaista vahvistaa EU:ta turvallisuuden tuottajana. Vahva ja yhtenäinen EU on Suomen etu, haluamme kaikin tavoin vahvistaa Euroopan unionia.

Nato-hakemus ei ole ollut meille ennen näkemätön harppaus länteen. Emme olleet harmaalla vyöhykkeellä emmekä puolueeton tammikuussa 2022. Olimme ja olemme EU:hun vahvasti ankkuroitunut jäsenmaa, osa arvoyhteisöä. Pidämme selvänä, että EU ei voi hyväksyä sen jäsenvaltion miehittämistä tai sotilaallista alistamista. 

EU:n keskinäinen solidaarisuus on nyttemmin myös oikeudellisesti vahvistettu artiklalla 42.7. Strateginen kompassi viitoittaa tietä eteenpäin. Meidän täytyy puolustaa muita jäseniä ja me voimme odottaa tukea muilta. Sitoumus perustuu jäsenmaiden keskinäiselle solidaarisuudelle. Suomi ymmärtää vastuunsa: yhteisvastuu on myös Suomen EU-linja.

EU:n solidaarisuusartikla on muotoilultaan vahva ja sitova. Kansainvälisissä sopimuksissa pykälät ja muotoilut ovat tuskin olennaisinta. Eihän niiden täytäntöönpano tapahdu oikeudellisen analyysin, tuomion ja ylikansallisen täytäntöönpanon kautta. Kansainvälistä voutia ei ole. EU:n yhteisen puolustuksen ja solidaarisuuden voima lähtee siitä, että EU-maiden intressit ovat niin vahvasti toisiinsa kietoutuneita, että apua todennäköisesti annettaisiin.

EU on merkittävä – oikeastaan ainoa – toimija, joka voi tukea Euroopan turvallisuutta sitä uhkaavalta energiakriisiltä. EU:ssa voimme edistää energian säästöä ja nopeampaa irrottautumista meihin kohdistetusta energiakiristyksestä. EU:n puitteissa etenemme nopeasti vihreän siirtymän toteuttamisessa, energiaomavaraisuuden rakentamisessa uusiutuviin energialähteisiin. Tavoitteemme hiilineutraaliudesta saavutetaan kenties etuajassa – ja samalla saavutamme oikeanlaista, omiin vahvuuksiimme perustuvaa strategista autonomiaa.

Hyvät kuulijat!

Monenkeskisten, institutionaalisten turvallisuusrakenteiden lisäksi tarvitsemme myös suoria yhteyksiä meille tärkeisiin, ystävällismielisiin maihin. Suomen lähetystöverkon aktiivisuustarve ei rajoitu ylikansallisiin organisaatioihin.

Talvisodan keväällä Suomeen ei koskaan tullut brittiläistä tai ranskalaista sotaväenosastoa. Operaation toteutus olisi ollut hankala, vaikka poliittista tahtoa olisi ollut tarpeeksi. Mutta silti Britannian ja Ranskan merkitys ei ollut olematon.

Iso-Britannia on tänäänkin merkittävä sotilaallinen toimija. Armeijan, laivaston ja ilmavoimien ohella olennaista on myös käytännössä osoitettu valmius toimia. Euroopasta ei löydy maita, joilla olisi lähihistoriasta kokemusta sodankäynnistä yhtä paljon kuin Iso-Britannialla. Ja pidemmässä katsannossa on hyvä panna mieleen, että Iso-Britannia ei sotaan lähdettyään ole yleensä jäänyt toiseksi. Tänä päivänä Britannian strateginen kunnianhimo yltää Tyynenmeren alueelle. Kyllä se kunnianhimo yltää myös Itämerelle.

Kahdenvälisessä yhteistyössä Iso-Britannia on Suomen tärkeimpiä kumppaneita. Sillä on kyvykkyyksiä, joita meiltä puuttuu nyt ja vastakin. Esimerkiksi sen sotilaallinen tiedustelu on maailmanluokkaa. Yhteistyö sopii myös hyvin Naton puitteisiin. 

Sen mitä voi sanoa Britannia-yhteistyöstä, voi sanoa myös Ranskan merkityksestä. Ranska on suurvalta. Se on ainoa EU-maa, jolla on paikka YK:n turvallisuusneuvostossa. Ja se on ainoa EU-maa, jolla on oma ydinasepelote. Sillä on sanavaltaa ja voimaa.

Sata vuotta sitten nuori Suomi etsi linjakseen saksalaissuuntausta, länsivaltojen tukea ja Pohjoismaiden yhteistyötä – ja näiden lisäksi niin sanottua reunavaltiopolitiikkaa. Tänään Puolan, Liettuan, Latvian ja Viron tunnustettuina vahvuuksina on erinomainen Venäjän-tuntemus. Niiden taholta on kuultu kyllä mitä-me-sanoimme -puheenvuoroja, joten niitä ei tarvitse toistaa. Mutta toki heidän analyysinsä on ollut osuva.

Näillä mailla ja Suomella yhteinen turvallisuusintressi on hyvin ajankohtainen ja vahva. Venäjän-kysymys on eksistentiaalinen. Suomelle erityisen tärkeä kumppani on Puola. Se on päättänyt vakaasti kehittää puolustustaan. Lisäksi sen ottamat oikeasuuntaiset askeleet oikeusvaltioperiaatteen suhteen ovat huomionarvoisia. Puola asemoituu vahvaksi toimijaksi sekä EU:ssa että transatlanttisessa yhteistyössä. 

Oikeusvaltioperiaatteen kunnioittaminen nykyisissä jäsenmaissa on conditio sine qua non – ehto jota ilman ei. Se palvelee lisäksi laajentumispolitiikan päämääriä: jäseniksi pyrkivien maiden on sitouduttava oikeusvaltioperiaatteeseen ja yhteisiin arvoihin. Vain siten EU säilyttää oman erityisen luonteensa. Laajentuessaan EU ei rakenna etupiiriä.

Suomi ei EU:ssa – eikä Natossakaan – pyri muodostamaan tai osallistumaan mihinkään kuppikuntaan. Yhteistyö Puolan, Viron, Latvian ja Liettuan kanssa sovitetaan yhteisiin tavoitteisiin. Sama lähtökohta koskee myös Pohjoismaista yhteistyötä. Kun kaikki Pohjoismaat ovat Natossa ja suurin osa EU:ssa, turvallisuuspoliittiselle yhteistyölle ei ole enää hidasteita.

Hyvät kuulijat, Venäjä on osa Euroopan turvallisuusjärjestelmää.

Eurooppalaisessa keskustelussa on lausuttu Venäjästä paljon sisällöltään kevyttä. On sanottu, että sen hyökkäyssota Ukrainaan on päätettävä neuvotteluin. Niin tietysti: ei kukaan usko sodan päättyvän Venäjän ehdottomaan antautumiseen. Mutta sota ei voi päättyä siihen, että Venäjä saa pitää vallattuja alueita ja valmistautua uuteen hyökkäykseen. 

Puheenvuorot rauhanneuvotteluista ovat joka tapauksessa ennenaikaisia: Venäjä on tehnyt selväksi, ettei se aio aloittaa mitään neuvotteluita, se ei edes teeskentele etsivänsä sovintoa. 

Venäjällä on paikka Euroopan turvallisuusarkkitehtuurissa. Tietysti sillä on. On kuitenkin lopulta alettava uskoa, mitä Venäjän johto sanoo ja tekee. Kun V. Putin sanoi Neuvostoliiton hajoamista 20. vuosisadan suurimmaksi geopoliittiseksi katastrofiksi, hän tarkoitti, että se hajoaminen on korjattava. Kun hän sanoi, ettei Ukraina ole kansakunta, hän tarkoitti, että Ukraina on lakkautettava. Kun hän vertasi tätä päivää Pietari Suuren aikaan, hän kertoi, mitä on tulossa.

Venäjä on itse ja omasta aloitteestaan asettunut rappiolänttä vastaan ja se on osoittanut olevansa valmis rajattomaan voimankäyttöön. Muun Euroopan on oltava valmis yhteiseen puolustukseen, demokratioidemme ja vapautemme puolustukseen.  

Venäjällä on paikka Euroopan turvallisuusjärjestelmässä. Se on samankaltainen kuin Neuvostoliiton paikka oli kylmän sodan aikana: ei turvallisuuden edistäjä, vaan Euroopan haastaja. Paikka se vastapuolen paikkakin on.

 
Sivun alkuun