Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallitus sopi Maailman terveysjärjestö WHO:n rahoituksen lisäämisestä

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 15.4.2020 15.22
Tiedote 249/2020

Hallitus on tänään 15. huhtikuuta sopinut yhdessä Maailman terveysjärjestö WHO:n rahoituksen palauttamisesta vuoden 2015 tasolle eli 5,5 miljoonaan euroon.

WHO johtaa maailmanlaajuista varautumista ja vastetta koronapandemiaan. Suomi toimii WHO:n hallintoneuvoston varapuheenjohtajana ja tukee vahvaa WHO:ta.

Viime vuonna Suomen perusjäsenmaksu WHO:lle oli 1,9 miljoonaa euroa ja ohjelmatuki 0,75 miljoonaa euroa. Lisäksi maksettiin muita jäsenmaksuluonteisia maksuja WHO:n alaisiin elimiin 0,9 miljoonaa euroa. Suomen jäsenmaksuista vastaa sosiaali- ja terveysministeriö.

Myös Suomen ulkoministeriö on tänä vuonna myöntänyt WHO:lle 1 miljoonan rahoituksen COVID-19 varautumis- ja vastesuunnitelman rahoittamiseksi.

Globaalit ongelmat onnistutaan ratkaisemaan parhaiten yhdessä. Suomi toimiikin johdonmukaisesti entistä tehokkaamman ja vahvemman monenkeskisen järjestyksen puolesta. Tämä on myös keskeinen hallitusohjelmatavoite.

Lisätietoja: kv-asioiden erityisavustaja Lauri Voionmaa, valtioneuvoston kanslia, p. 029 5160306 ja ylijohtaja Päivi Sillanaukee, sosiaali- ja terveysministeriö, p. 0295163356

 
Sivun alkuun