Suomeen suuntautuvat investointiaikeet ovat korkealla, mutta tilannekuva haastava
Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta keskusteli 23.1.2024 Suomeen suuntautuvien investointien tilannekuvasta. Puhtaaseen siirtymään liittyvien merkittävien investointiaikomusten määrä on Suomessa korkealla, ja hallitus pyrkii aktiivisesti tukemaan niiden toteutumista.
Suomeen on suunnitteilla yli 100 miljoonan euron investointihankkeita yli 50 miljardin euron edestä. Investointihankkeiden etenemiseen ovat kuitenkin vaikuttaneet mm. korkotason nousu ja globaali valtiontukikilpailu. Hallitus seuraa aktiivisesti investointien tilannekuvan kehittymistä ja pyrkii vahvistamaan edellytyksiä niiden toteutumiselle.
Suomella on selviä vahvuuksia, jotka edesauttavat investointien saamista Suomeen, kuten esim. tki-ekosysteemi, materiaali- ja energiatehokkuuden osaaminen sekä vahva sähkön kantaverkko. Hallituksen tavoitteena on vahvistaa Suomen investointiympäristön houkuttelevuutta ja lisätä Suomeen suuntautuvia investointeja sekä luoda kansallinen toimintamalli isojen investointihankkeiden kotiuttamiseksi ja houkuttelemiseksi Suomeen.
Puhdasta siirtymää ja korkean jalostusarvon ratkaisuja edistävien investointihankkeiden edistäminen on Suomen teollisuuden vähähiilistämisen sekä myös nykyisen valtiontukikilpailun näkökulmasta tarpeen. Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi, että työ- ja elinkeinoministeriö käynnistää teollisten investointien tukiohjelman valmistelun, joka perustuu Euroopan komission 17.3.2023 antamaan tiedonantoon valtiontukitoimenpiteitä koskevista tilapäisisistä kriisi- ja siirtymäpuitteista talouden tukemiseksi Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Teollisuuden vähähiilistämisen ja nettonollataloutta edistävien teknologioiden hankkeiden tilapäiset puitteet ovat voimassa vuoden 2025 loppuun asti.
Ohjelman valmistelun tässä vaiheessa ei voi vielä arvioida, miten rahaa tullaan käytännössä jakamaan ja millä aikataululla. Tukiohjelman käyttöönotto edellyttää komissiolle tehtävää valtiontuki-ilmoitusta ja komission hyväksyntää.
Lisätietoja:
alivaltiosihteeri Petri Peltonen, TEM, p. 029 506 3662
neuvotteleva virkamies Janne Peltola, TEM, p. 029 504 7095