Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Vuoden 2022 hallituksen vuosikertomus annettiin eduskunnalle

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 4.5.2023 13.53
Tiedote

Valtioneuvosto antoi torstaina 4. toukokuuta eduskunnalle hallituksen toimintaa ja valtiontalouden hoitoa vuonna 2022 käsittelevän hallituksen vuosikertomuksen.

Vuosittain laadittavassa kertomuksessa on tiedot hallituspolitiikan toteuttamisesta, ministeriöiden toiminnasta, julkisesta taloudesta, toimenpiteistä eduskunnan lausumien ja kannanottojen johdosta sekä valtion yhtiöomistuksesta. Valtioneuvosto hyväksyy valtion tilinpäätöksen osana hallituksen vuosikertomusta.

Vuosikertomus 2022 sisältää tiedot hallituksen kokoonpanosta, keskeiset tunnusluvut hallituksen työskentelystä sekä ministerien työnjaot. Siinä kuvataan myös pääministeri Marinin hallitusohjelman keskeisten politiikkakokonaisuuksien toimeenpanoa sekä annetaan katsaus kestävän kehityksen tilaan Suomessa. Lisäksi tarkastellaan koronavirusepidemiaa, Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa ja Suomen Nato-jäsenyyden hakemista. 

Kertomuksessa on valtiokokonaisuuden taloudellista asemaa selvittävä katsaus, jossa on kootusti tietoa valtion talousarviotalouden sekä valtion liikelaitosten ja rahastojen tuotoista, kuluista ja varallisuusasemasta. Kertomus sisältää tiedot myös valtiokokonaisuuden taseen ulkopuolisista vastuista. Lisäksi käsitellään tarkemmin muun muassa valtion talousarviota ja kehyksiä sekä EU:n ja Suomen välisiä rahavirtoja. Selvitykset annetaan myös valtionvelasta, valtiontalouden riskeistä sekä verotuksesta. 

Kertomuksessa on myös katsaukset valtion henkilöstöön, toimitiloihin, ICT-hankkeisiin ja valtion yhtiöomistukseen. Hyvinvointialueiden taloutta, kuntataloutta sekä työeläkelaitoksia ja muita sosiaaliturvarahastoja tarkastellaan myös lyhyesti.

Lisätietoja: alivaltiosihteeri Timo Lankinen, p. 0295 160 300 sekä hallituksen vuosikertomuksen päätoimittaja, johtava asiantuntija Peter Westerstråhle p. 0295 160 193, valtioneuvoston kanslia

 
Sivun alkuun