Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Digitaalinen vihreä siirtymä aiheena Pohjoismaiden ja Baltian ministerien ja komissaari Margrethe Vestagerin tapaamisessa

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 16.3.2021 16.16
Tiedote

Digitalisaatioasioiden ministerineuvoston Suomen puheenjohtajuusvuoden ensimmäisessä ministerikokouksessa päätettiin seuraavan neljän vuoden yhteistyön painopisteistä ja keskusteltiin digitaalisesta vihreästä siirtymästä. Ministeri Paateron mukaan Pohjoismaiden ja Baltian alue voi olla esimerkki ilmastonmuutoksen lieventämisestä arvopohjaisen, osallistavan sekä kilpailukykyä vahvistavan digitaalisen muutoksen keinoin.

Kuntaministeri Sirpa Paatero johti Pohjoismaiden ja Baltian maiden ministerien tapaamista Pohjoismaiden digitalisaatioasioiden ministerineuvoston kokouksessa 16.3. Ministerit keskustelivat EU-komissaari EVP Margrethe Vestagerin kanssa digitaalisesta vihreästä siirtymästä ja alueen maiden roolista siirtymässä.

Ministeri Paatero nosti keskustelussa esille, että Pohjoismaat ovat julkishallinnon digitalisoinnissa EU:n kärkimaita ja pandemian aiheuttamat toimet ovat edelleen nopeuttaneet digitalisointia, muun muassa suuren määrän ihmisiä siirtyessä etätyöskentelyyn. Etätyöskentelyn vaikutusta liikennepäästöihin tullaan arvioimaan syksyyn mennessä. Suomen julkisen hallinnon uudistamisen strategiassa digitalisaatio nähdäänkin avaimena sekä ympäristön suojeluun että joustavampaan työn tekoon. Julkisen sektorin tulee näyttää tietä myös kestävien ja puhtaiden ratkaisujen hankinnassa. Tässä Pohjoismaat ja Baltia voivat tehdä yhteistyötä.

Lisäksi ministeri Paatero painotti puheenvuorossaan yhteisiä pohjoismaisia arvoja sekä sitä, että ottamalla johtoaseman ja toimimalla yhdessä, mailla voi olla kokoaan suurempi rooli ratkaisujen löytämisessä kiireellisimmille globaaleille haasteille.

”Pohjoismainen hyvinvointimalli yhdistettynä korkeaan teknologiaan sekä vastuulliseen ja kestävään luonnonvarojen käyttöön on perusta, jonka pohjalta on hyvä rakentaa kilpailukykyämme tulevaisuudessa”, Ministeri Paatero toteaa.

Komissaari Vestager nosti keskustelussa esille EU:n elpymis-ja palautumistukivälineen (RRF), jonka osalta toimenpiteitä valmistellaan kaikissa EU:n jäsenmaissa. Hän painotti, että RRF on keskeinen väline, jotta EU voidaan nostaa ylös nykyisestä kriisistä. Välineen tarkoituksena on myös auttaa tekemään EU:n talouksista joustavampia ja edistämään digitaalista kehitystä kaksoissiirtymän varmistamiseksi.

Suomen Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajuusvuosi käynnistää digitalisaatioasioiden ministerineuvostossa uuden neljän vuoden toimintakauden. Kokouksessa hyväksyttiin seuraavien vuosien tiekartta, jossa määritellään yhteistyön painopistealueet ja toimenpidekokonaisuudet. Näihin kokonaisuuksiin kuuluvat muun muassa Nordic Baltic eID –yhteistyö, jolla edistetään yhteentoimivuutta Pohjoismaiden ja Baltian sähköisten tunnistautumisjärjestelmien välillä, sekä Suomen puheenjohtajuushanke, jolla edistetään viranomaisten rajat ylittävää tiedonvaihtoa.

Lisätietoa:

Ministeri Sirpa Paateron erityisavustaja Valtteri Aaltonen, p. 0295 530 399, valtteri.aaltonen(at)vm.fi
Erityisasiantuntija Katja Väänänen, p. 0295 530 245, katja.vaananen(at)vm.fi

 
Sivun alkuun