EU:n neuvosto ja parlamentti ovat päässeet sopuun eurooppalaista lompakkosovellusta koskevasta lainsäädännöstä
Rajat ylittävästä sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisen asioinnin luottamusta lisäävistä palveluista säädetään jo nykyisin EU:ssa niin kutsutussa eIDAS-asetuksessa. Jatkossa asetus sisältäisi yhteisen lainsäädännön myös kansalaisten ja yritysten eurooppalaisille lompakkosovelluksille.
Uusi lompakkosovellus helpottaisi arjen asiointia sekä digitaalisissa palveluissa että perinteisessä käyntiasioinnissa. Eurooppalaisen lompakkosovelluksen avulla oman henkilöllisyyden tai erilaisia lupia voisi osoittaa turvallisesti mobiililaitteella. Tarkoituksena on, että sovelluksen avulla olisi mahdollista hyödyntää sekä viranomaisten että yksityisen sektorin toimijoiden tuottamia tietoja. Sovelluksella voisi näyttää esimerkiksi ajo-oikeuden, ammattipätevyyden tai yritysten verovelkatodistuksen. Lompakkosovelluksen avulla nämä tiedot voitaisiin esittää paperittomasti koko EU:n alueella. Lisäksi sovelluksella voisi luotettavasti allekirjoittaa sähköisiä asiakirjoja. Lompakon käyttö olisi vapaaehtoista.
Neuvotteluissa nyt aikaan saatu lopputulos on kompromissi neuvoston ja parlamentin näkemysten välillä, mutta siinä kuitenkin toteutuu useita Suomelle tärkeitä asioita. Näitä ovat esimerkiksi vaatimus kaikkein korkeimman vaatimustason täyttämisestä turvallisuuden ja luotettavuuden osalta sekä lompakkosovelluksen itsehallittavuus eli henkilön mahdollisuus päättää omien tietojensa käytöstä.
Asetuksen velvoitteiden täyttäminen edellyttää toiminnallisten ratkaisujen, kuten lompakkosovelluksen, kehittämistä ja mahdollisesti muutoksia lainsäädäntöön. Asetus esimerkiksi velvoittaa jäsenvaltioita varmistamaan, että niiden alueella tarjotaan vähintään yksi asetuksen vaatimukset täyttävä lompakkosovellus. Tämän hetken arvioiden mukaan asetus tulee lopullisesti voimaan alkuvuonna 2024 ja lompakkosovelluksia tulisi tarjota vuonna 2026 kaikissa jäsenmaissa. Velvoitteiden täyttämistä ja siihen liittyvää valmistelutyötä koordinoi valtiovarainministeriö.
Digitaalinen henkilöllisyystodistus voitaisiin toteuttaa osana eurooppalaista lompakkosovellusta
Suomessa on valmisteltu digitaalista henkilöllisyystodistusta. Tarkoituksena on ollut rakentaa käytännössä kännykkäsovelluksessa toimiva, passin tai henkilökortin kaltainen henkilöllisyyttä osoittava asiakirja.
Suomen digitaalisen henkilöllisyystodistuksen valmistelun alkuperäisenä ajatuksena oli, että sen olisi voinut laajentaa sopimaan eurooppalaisen lompakkosovelluksen vaatimuksiin. Kun sopu EU:n lompakkosovellusta koskevasta lainsäädännöstä on nyt saatu, valtiovarainministeriö arvioi, että päällekkäisen valmistelun sijaan painopiste kannattaa siirtää eurooppalaisen lompakkosovelluksen toteuttamiseen. Digitaalista henkilöllisyystodistusta viedään nyt erillisen sovelluksen sijaan eteenpäin osana eurooppalaisen, eIDAS-asetuksen vaatimukset täyttävän lompakkosovelluksen kehittämistä.
Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Laura Kolinen, puh. 0295 530 403, laura.kolinen(at)gov.fi
ICT-johtaja Jarkko Levasma, puh. 0295 530 117, jarkko.levasma(at)gov.fi
Tietohallintoneuvos, yksikön päällikkö Katja Väänänen, puh. 0295 530 245 , katja.vaananen(at)gov.fi
Eurooppalainen lompakkosovellus vm.fi:ssä