Hyppää sisältöön

Generatiivisen tekoälyn verkostot kartoittavat tekoälyn mahdollisuuksia valtiolla

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 11.10.2024 11.12
Tiedote
Tietokone ja maisema

Kunta-ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen asetti ministeriöiden generatiivisen tekoälyn hyödyntämisen yhteistyöryhmän, jonka laajempaan kokoonpanoon osallistuvat myös virastojen ja kuntasektorin edustajat. Tavoitteena on muodostaa kokonaiskuvaa julkisen hallinnon generatiivisen tekoälyn hyödyntämisen mahdollisuuksista ja tukea hyvien toimintatapojen ja käytäntöjen syntymistä julkisella sektorilla.

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelma tavoittelee Suomelle asemaa teknologian edelläkävijänä, joka hyödyntää digitalisaatiota ja teknologiaa täysimääräisesti ja pitää ihmiset mukana. Valtiovarainministeriön nyt asettama työryhmä ja sen koolle kutsuma laajempi verkosto tukevat tätä tavoitetta.

Taustalla on Sitran tukema epävirallinen, luova tekoälyverkosto, jossa ministeriöt ovat kokoontuneet jo lokakuusta 2023 lähtien. Verkosto työskentelee yhdessä yli ministeriörajojen, jakaa osaamista ja käyttötapauksia generatiivisen tekoälyn hyödyntämisestä, sekä muodostaa yhteisiä näkemyksiä sen käytöstä julkisessa hallinnossa. Lisäksi verkosto on keskustellut suurten kielimallien (LLM) kansallisesta kehittämisestä. Kielimalleilla tarkoitetaan kielen tuottamiseen ja käsittelemiseen luotuja generatiivisia tekoälyratkaisuja.

Verkostossa mukana myös virastot ja kuntatoimijat

Ministeriöiden yhteistyöryhmä tulee käsittelemään generatiiviseen tekoälyyn liittyviä teemoja ja muodostaa kokonaiskuvaa generatiivisen tekoälyn piloteista. Työtä tehdään yhdessä laajemman julkisen hallinnon verkoston kanssa, johon osallistuvat myös esimerkiksi virastojen ja kuntasektorin edustajat. Yhteistyössä rakennettua kokonaiskuvaa on lisäksi tarkoitus hyödyntää valtioneuvoston yhteisen digitoimiston työssä sekä kansallisen digikompassin toimeenpanosuunnitelman päivittämisessä.

Tavoitteena on edistää julkisen hallinnon tehokasta ja avointa toimintakulttuuria jakamalla saatuja oppeja generatiivisen tekoälyn hyödyntämisestä ja käyttökohteista siten, ettei jokaisen organisaation tarvitse itse erikseen niitä kokeilla. Tavoite tukee myös nykyistä julkisen hallinnon tuottavuustavoitetta.

Yhteistyöryhmän ja laajemman julkisen hallinnon verkoston tavoitteet ovat

  • muodostaa kokonaiskuvaa siitä, miten tekoälyä voitaisiin hyödyntää valtiolla sekä edistää tekoälyn käyttöä julkisessa hallinnossa
  • tukea generatiivisen tekoälyn hyvien toimintatapojen ja käytäntöjen syntymistä julkisella sektorilla sekä pitää yllä keskustelua suurten kielimallien kansallisesta kehittämisestä.
  • edistää generatiivisen tekoälyn käyttömahdollisuuksia julkisessa hallinnossa tuottavuuden parantamiseksi.
  • koota ja jakaa tilannekuvaa sekä hyviä käytäntöjä generatiivisen tekoälyn piloteista ja käyttötapauksista julkisessa hallinnossa.
  • luoda keinoja tekoälyn hyödyntämisen vertaisoppimiselle julkisella sektorilla.

Pohjatyönä käynnistyvälle verkostoyhteistyölle valtiovarainministeriö on koonnut kesän 2024 aikana haastattelututkimuksen muodossa valtioneuvoston sisältä hyviä oppeja ja käyttökohteita generatiivisen tekoälyn aiemmista, jo päättyneistä piloteista, joita testattiin eri ministeriöissä viimeisen vuoden ajan.

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Henriikka Tammes-Peters, puh. 0295 530 423, henriikka.tammes-peters(at)gov.fi