Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt
Media

Henkilötunnuksen vaihtamisen mahdollisuutta arvioidaan Vastaamon tietomurron seurauksena

Valtiovarainministeriö 29.10.2020 11.33
Tiedote
Sormet tietokoneen näppäimistöllä.

Valtiovarainministeriö selvittää lainsäädäntömuutosta, joka mahdollistaisi henkilötunnuksen vaihtamisen nykyistä helpommin. Työ liittyy psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurron yhteydessä esiin nousseeseen tarpeeseen henkilötunnusten vaihtamiselle tämän kaltaisten tietoverkkorikosten yhteydessä.

Voimassaolevat henkilötunnukset vaihtamista koskevat säännökset asettavat muutokselle tiukat edellytykset. Nykytilanteessa henkilötunnusta voi muuttaa vain, jos henkilötunnuksen väärinkäytöstä on jo aiheutunut merkittävää haittaa eli henkilötunnusta ei identiteettivarkauksienkaan yhteydessä yleensä voi muuttaa haittojen ehkäisemiseksi.

Säädösmuutoksen selvittämisessä lähtökohtana on, että muutos lainsäädäntöön tehtäisiin pysyvänä, eikä määräaikaisena. Väestötietoja koskevaa lainsäädäntöä, johon henkilötunnuksen muuttamista koskevat säännökset sisältyvät, uudistettiin edellisen kerran vuonna 2009.

Osana tätä selvitystyötä hankintaan myös ulkopuolisia oikeudellisia asiantuntija-arvioita nykyisen henkilötunnuksen vaihtamista koskevan lainsäädännön soveltumisesta Vastaamo-tapaukseen.

Lisätietoja:
kuntaministerin erityisavustaja Valtteri Aaltonen, p. 0295 530 399, valtteri.aaltonen(at)vm.fi
lainsäädäntöneuvos, yksikön päällikkö Sami Kivivasara, p. 0295 530 023, sami.kivivasara(at)vm.fi
 

Sivun alkuun