Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Alivaltiosihteeri Päivi Nerg:
Julkinen johtaminen on kumppanuutta, rohkeutta, vastuullisuutta 

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 7.3.2022 9.45
Kolumni
Päivi Nerg.
Päivi Nerg

Suomalainen julkinen hallinto on demokratian ja kestävän kehityksen peruskivi. Tästä syntyi meille julkista johtamista pohtineessa työryhmässä perusta, jonka kautta julkisen johtamisen kehitystä lähdimme pohtimaan. Totesimme, että julkishallinnon johtajat tekevät vaativaa työtä poliittisessa ohjauksessa, lainsäädännön ja julkisen talouden raameissa ja julkisuuden läpivalaisemana. Osana tätä työtä teetätettiin johtajille kyselytutkimus, josta saimme arvokasta tietoa siitä, miten johtajat itse kokevat oman tilanteensa. Päätimme, että tämä työ ansaitsee ja vaatii yhteistä kehittämistä ja tukimekanismeja. Demokratian vahvistamisen vuoksi!

Jokainen johtaja meistä vaikuttaa siihen, että suomalainen yhteiskunta voi hyvin ja julkinen hallinto toimii. Niin hyvä hallinto, kuin jokainen hyvä johtajakin, tarvitsee syvää itseymmärrystä, miten vastuuta yhteisestä tulevaisuudesta kannetaan. Keskeisiä arvoja johtamisessa ovat luottamus, rohkeus ja vastuullisuus.  On oltava samaan aikaan turvallista jatkuvuutta edistävä kuin myös kehitystä eteenpäin vievä esikuva. 

Julkinen johtaminen – vastuuta yhteisestä tulevaisuudesta 

Suomi on vakaa ja kestävä yhteiskunta monilla hallinnon ja hyvinvoinnin mittareilla tarkasteltuna. Julkisen hallinnon strategia linjaa yhteisen kehittämisen suuntaviivat 2030-luvulle. Julkista hallintoa uudistetaan kokonaisuutena ja yhteistyössä kansalaisten ja yhteiskunnan eri toimijoiden kesken. Rakennamme yhdessä tulevaisuuden kestävää arkea ja kaikissa tilanteissa toimivaa ja turvallista yhteiskuntaa. Ja tämä tehdään toimintaympäristön voimakkaan muutoksen keskellä. Tällaisessa tilanteessa hyvän johtamisen merkitys kasvaa.

Julkisen johtamisen erityispiirteenä on poliittisen johtamisen ja virkajohtamisen rakenne. Poliittisella johdolla on kansan antama valtuutus toimilleen, virkajohtajalla viran tuoma juridinen virkavastuu omille toimilleen. Selkeä työnjako, keskinäinen luottamus ja toimivat suhteet näiden kahden toimijan välillä vahvistavat julkisen johtamisen kokonaisuutta ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Virkamiesten ja viranhaltijoiden riippumattomuus ja ammatillisuus taas ovat tärkeä perusta, jotta hallintoon luotetaan jatkossakin.

Julkisen johtamisen yhteinen identiteetti ja arvopohja syntyvät yhteisestä vuoropuhelusta

Julkishallinnon johtajat tekevät työtään jatkuvien ja toisinaan ristiriitaistenkin paineiden alaisina. He myös kokevat olevansa aika yksin. Kyselyssä osa kertoi yöunten menettämisestä paineiden vuoksi.  Ratkaisukeskeisyys, yhteiskunnan ja sen ilmiöiden ymmärrys, kokonaisuuksien hallinta, avoimuus, vuorovaikutustaidot, tavoitteellisuus, mahdollistava työskentelytapa ja eettinen johtajuus, näitä meiltä ainakin odotetaan.  

Valtiovarainministeriössä kahdessa käynnissä olevassa johtamisen kehittämishankkeessa pureudutaan julkisen johtamisen ammattimaisuuteen, urapolkuun, tukeen ja arvoihin.  Johtamisen kehittämisen hanke kehittää valtionhallinnon johtamis- ja palvelussuhdejärjestelmiä, liikkuvuutta ja yhteistä johtamisvalmennusta koko julkiselle sektorille. Tämä ryhmä jättää esityksensä maaliskuun lopussa.

Julkisen johtamisen identiteettiä, yhteistä arvopohjaa ja ammattimaista johtamista on vahvistettava ja rakennettava uudenlaista kumppanuutta koko julkisella sektorilla. Puheenjohtamani julkisen johtamisen yhteistyöryhmä esittää, että käynnistetään yhteinen, laaja-alainen keskustelu ja valmistelu julkisen johtamisen periaatteiden linjaamiseksi ja toteuttamiseksi. Tavoitteena on luoda julkista hallintoa koskevat yhteiset julkisen johtamisen periaatteet vielä tämän hallituksen aikana, minkä jälkeen toteutetaan konkreettinen kehittämisohjelma julkisen johtamisen tueksi. 
Lähtekää mukaan yhteiseen keskusteluun ja periaatteiden luomiseen!

Päivi Nerg
Alivaltiosihteeri

Hallintopolitiikka Kunta-asiat Valtio työnantajana
 
Sivun alkuun