Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

LNG-terminaalilaivan vuokraus varmistaa kaasun riittävyyttä Suomessa

työ- ja elinkeinoministeriövaltiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 20.5.2022 12.42
Tiedote
Kuva: Excelerate Energy

Gasgrid Finland Oy ja yhdysvaltalainen Excelerate Energy, Inc. allekirjoittivat 20.5.2022 LNG-terminaalilaiva Exemplaria koskevan kymmenen vuoden vuokrasopimuksen. Laiva tulee turvaamaan Suomen huoltovarmuutta ja auttaa kattamaan Suomen kaasuntarvetta Venäjän putkikaasun tuonnin katketessa.

Siirtoverkkoyhtiö Gasgrid on hoitanut neuvotteluja terminaalilaivan vuokraamiseksi hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan huhtikuussa tekemän linjauksen mukaisesti. 

”Kelluvan LNG-terminaalin merkitys on suuri teollisuutemme kaasunsaannin turvaamisen kannalta. Yhtä lailla tärkeää on viedä rakentamista ja luvitusta viipymättä eteenpäin laivan saamiseksi Suomen rannikolle jo ensi talveksi. Haluan kiittää yhtiöitä ripeästä toiminnasta ja tuloksekkaasta yhteistyöstä", toteaa elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Terminaalilaiva on tarkoitus saada käyttöön ensi talveksi, ja sen sijoituspaikka on Etelä-Suomessa. Laivaa varten rakennetaan tarvittavat satamarakenteet sekä Suomen että Viron rannikoille. Jos ne valmistuvat Viroon ennen Suomea, voidaan terminaalilaiva sijoittaa väliaikaisesti Viron rannikolle, kunnes tarvittava infrastruktuuri Suomessa valmistuu.

Suomeen tuleva LNG-terminaalilaiva Exemplar on tilavuudeltaan 151 000 kuutiometriä, mikä vastaa noin 68 000 tonnia nesteytettyä maakaasua (LNG). LNG toimitetaan terminaalilaivaan tankkereilla globaaleilta markkinoilta. Tankkereiden odotetaan vierailevan terminaalilla 2–3 kertaa kuukaudessa. Nesteytetty maakaasu höyrystetään laivassa uudelleen kaasuksi ja syötetään maakaasun siirtoverkkoon.

Gasgridin mukaan projektin aikataulu tarkentuu kesäkuussa. LNG-terminaalilaivahankkeen kokonaiskustannukset ovat sen arvion mukaan 10 vuoden vuokrasopimuksella noin 460 miljoonaa euroa. Lisänä summaan tulee käytön volyymiin liittyviä kustannuksia.

Huoltovarmuus keskeisellä sijalla

”Olemme käynnistäneet lukuisia toimia huoltovarmuuden parantamiseksi, myös maakaasun osalta. Kelluva LNG-terminaali mahdollistaa irtautumisemme venäläisestä kaasusta. Odotan kaikilta osapuolilta nopeaa toimintaa hankkeen loppuunsaattamiseksi”, toteaa valtiovarainministeri Annika Saarikko.

Suomi on riippuvainen maakaasun tuonnista, sillä meillä ei ole omia varantoja tai tuotantoa. Maakaasun osuus Suomen kaikesta energiankäytöstä on noin viisi prosenttia. Maakaasua tarvitaan pääasiassa teollisiin prosesseihin, sähkön ja lämmön yhteistuotantoon sekä liikenteeseen. Vuokrattava LNG-laiva turvaa erityisesti teollisuuden kaasunsaantia ja on siten tärkeä hanke koko Suomelle ja sen taloudelle.

Suomen ja Viron välinen Balticconnector-siirtoputki mahdollistaa venäläistä korvaavaa kaasun tuontia Baltiasta. Suomeen saadaan kaasua myös nyt hankittavaa selvästi pienempien LNG-terminaalien kautta Tornioon ja Poriin sekä syksyllä Haminaan valmistuvan terminaalin kautta.

Kotitalousasiakkaiden kaasun tarve pystytään kattamaan kaikissa tilanteessa. Huoltovarmuuskeskus (HVK) on varautunut huolehtimaan kaasuverkkoon liittyneiden kotitalousasiakkaiden, eli ns. suojattujen asiakkaiden tarpeista. Lisäksi HVK valmistelee valmiutta huolehtia myös sosiaali- ja terveydenhuollon kohteiden sekä energiakriittisen elintarviketeollisuuden kaasun tarpeesta.

Lisätietoja:

Ylijohtaja Riku Huttunen, TEM, puh. 050 431 6518
Toimitusjohtaja Olli Sipilä, Gasgrid Finland Oy, olli.sipila(at)gasgrid.fi, puh. 040 589 4686
Valtiovarainministerin erityisavustaja Joel Kuuva, puh. 050 414 6444

Annika Saarikko Mika Lintilä Talouspolitiikka
 
Sivun alkuun