Makeisten arvonlisäverotus ei kiristy – valtiovarainministeriö valmistelee muutoksia viinien verotukseen sekä datakeskusten ja kaivosten verotukiin

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 4.3.2025 11.31
Tiedote

Valtiovarainministeriö keskeyttää makeisten ja suklaan arvolisäverokannan korotuksen valmistelun. Lisäksi ministeriö valmistelee verotuottomenetyksen korvaamiseksi lainmuutoksen, jolla poistettaisiin datakeskusten ja kaivosten sähkönkäyttöön liittyvät verotuet. Viinien verotukseen on valmisteilla korotus. Ratkaisut perustuvat hallituksen linjauksiin.

Ministeriö pyysi 20. joulukuuta lausuntoja makeisten ja suklaan arvonlisäverokannan korottamisesta. Lausuntokierros päättyi perjantaina 7. helmikuuta.

“Veromuutos sai lausuntokierroksella paljon kielteistä palautetta. Huolta herättivät muun muassa hallinnollinen taakka yrityksille ja viranomaisille sekä lainsäädännön yhteensopivuus EU-lainsäädännön kanssa”, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.

Makeisten ja suklaan arvonlisäverotuksen korotus olisi tuonut 83 miljoonaa euroa verotuloja lisää vuodessa.

Datakeskusten ja kaivosten verotuki poistumassa

Datakeskuksissa ja kaivoksissa kulutettu sähkö on nykyisin oikeutettu alempaan sähköveroluokkaan II. Niiden sähköverotuki on yhteensä noin 40 miljoonaa euroa vuodessa, josta noin 30 miljoonaa kohdentuu datakeskuksille.

“Emme näe näiden yritystukien säilyttämiselle enää tarvetta muuttuneessa vero-, elinkeino- ja energiapoliittisessa tilanteessa. Samalla haluamme edistää puhtaan sähkön ja sen siirtokapasiteetin riittävyyttä”, Purra sanoo.

Alkoholiverotusta kiristetään

Lisäksi ministeriö valmistelee alkoholiverotuksen kiristämistä verotulojen lisäämiseksi. Korotus koskisi viinejä ja niin sanottuja muita käymisteitse valmistettuja alkoholijuomia.

Lisätietoja:
Valtiovarainministerin erityisavustaja Jussi Lindgren, puh. 02955 30514, jussi.lindgren(at)gov.fi