Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Selvitys: Julkisomisteiset yhtiöt eivät tarvitse yleislakia

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 7.6.2022 14.01
Tiedote

Valtiovarainministeriön asettama, usean ministeriön edustajista koostunut hanketyöryhmä selvitti, edellyttääkö julkisomisteisten yhtiöiden toiminnan jatkuminen sote-uudistuksen jälkeen nykylainsäädännön muuttamista. Työryhmä selvitti myös, voidaanko julkisomisteisten yhtiöiden palvelutuotanto lukea mukaan hyvinvointialueiden omaan palvelutuotantoon. Selvityksen perusteella tarvetta yleisille lainsäädäntömuutoksille ei ole.

Selvityksessä ei noussut esiin syitä, jotka puoltaisivat vain julkisomisteisia yhtiöitä koskevan, osakeyhtiölain kanssa päällekkäisen tai rinnakkaisen lainsäädännön luomista. Tällainen lainsäädäntö voisi selkeyttämisen sijaan pikemminkin aiheuttaa merkittäviä tulkinta- ja rajapintaongelmia yhtiöiden asemassa ja toiminnassa. 

Julkisomisteisia yhtiöitä säännellään jo tällä hetkellä varsin kattavasti. Siksi tarpeellisiksi katsottavat säännökset on perusteltua lisätä yleis- tai puitelain sijaan kunkin alan erityislainsäädäntöön. 

Asiassa on otettava huomioon myös ne rajoitukset ja reunaehdot, joita perustuslaista sekä EU- ja kilpailuoikeudesta aiheutuu viranomaistehtävien yhtiöittämiselle ja julkisomisteisten yhtiöiden toiminnalle. Julkisten hallintotehtävien antaminen yhtiön hoidettavaksi on aina arvioitava tapauskohtaisesti, samoin yhtiön toiminnan luonteen määritteleminen EU-oikeuden kannalta. Tällaisesta tapauskohtaisesta arvioinnista olisi vaikea säätää yleis- tai puitelaissa.

Riittävän oman tuotannon vaatimus edellyttää tapauskohtaista tarkastelua

Selvityksessä arvioitiin hyvinvointialueille laissa asetettua vaatimusta riittävästä omasta palvelutuotannosta, jolla pyritään varmistamaan sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus kaikissa tilanteissa. Hyvinvointialueen toimintojen yhtiöittäminen ei saa johtaa tilanteeseen, jossa riittäviä palveluita ei kyettäisi hoitamaan.

Riittävän oman tuotannon arviointi edellyttää tapauskohtaista tarkastelua. Lisäksi on otettava huomioon, että hyvinvointialueilla on itsehallinto. Siksi riittävän tarkkarajaista sääntelyä oman tuotannon vaatimuksen täyttymisestä kaikissa tilanteissa ei ole käytännössä mahdollista eikä perusteltuakaan tehdä. Vahvalla omistajaohjauksella voidaan varmistaa, että yhtiöiden toiminta on niiden julkisten omistajien päätösten mukaista.

Kun eduskunta hyväksyi sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistuksen kesäkuussa 2021, se edellytti selvityksen tekemistä julkisesti omistettujen yhtiöiden toimintaedellytyksistä sote-uudistuksen aiheuttamissa toimintaympäristön muutoksissa. Hankkeen aikana kuultiin laajasti selvityksen kannalta keskeisiä sidosryhmiä.

Lisätietoja: 
Hallitusneuvos Minna-Marja Jokinen, puh. 02955 30018, minna-marja.jokinen(at)gov.fi 
Lainsäädäntöneuvos Ville Koponen, puh 02955 30504, ville.koponen(at)gov.fi

 
Sivun alkuun