Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sitran hallintorakenne muuttuu vuodenvaihteessa

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 30.12.2019 11.35
Uutinen

Eduskunta on hyväksynyt Suomen itsenäisyyden juhlarahastosta eli Sitrasta annetun lain muutosesityksen. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2020.

Lainmuutoksien tarkoituksena on muuttaa Sitran hallintorakennetta koskevaa sääntelyä siten, että se vahvistaa rahaston parlamentaarista ja laaja-alaista ohjausta.

Sitralle esimerkiksi perustetaan oma, Suomen pankin pankkivaltuutetuista erillinen hallintoneuvosto. Samalla hallintoneuvoston kokoonpanoa laajennetaan siten, että se on riittävän laaja-alaisesti ja parlamentaarisesti koottu.

Sitran hallituksen kokoonpanosääntelyä muutetaan niin, että se mahdollistaa paremmin rahaston toimintaan kiinnitetyn asiantuntemuksen hyödyntämisen johtamisessa. Lisäksi Sitran hallinto- ja johtamisjärjestelmää, eritoten hallintoneuvoston, hallituksen ja yliasiamiehen välisiä suhteita, selkeytetään ja täsmennetään. Esimerkiksi yliasiamies ei ole enää jatkossa Sitran hallituksen jäsen, vaan hallituksen johdon ja valvonnan alainen.

Lisäksi lakiin lisättiin hallituksen esityksen jälkeen vielä eduskuntakäsittelyssä säännös, jonka mukaan Sitra on itsenäinen julkisoikeudellinen rahasto, jonka hallintoa valvoo ja toiminnan periaatteista päättää eduskunnan valitsema hallintoneuvosto.

Laki on tasavallan presidentin vahvistettavana ja sen on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2020.

Sitran hallintorakenteeseen esitetään muutoksia (Uutinen 24.10.2019)

Sitran asemaa pohtinut parlamentaarinen työryhmä luovutti loppuraporttinsa (Tiedote 29.3.2019)

Lisätietoja:

neuvotteleva virkamies Jarmo Huotari, puh. 02955 30418, jarmo.huotari(at)vm.fi

Hallintopolitiikka Talouspolitiikka
 
Sivun alkuun