Hyppää sisältöön

Suomen julkisten hankintojen euromääräisessä arviossa suuri laskennallinen pudotus

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 11.9.2024 13.48
Uutinen
Kuvituskuva.

Valtiokonttori ylläpitää Tutkihallintoa.fi -palvelua, josta voi tutkia julkisen hallinnon hankintoja eri vuosina. Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen siirtyminen kunnilta hyvinvointialueille näkyy julkisten hankintojen ostojen kokonaismäärän merkittävänä, laskennallisena muutoksena vuosien 2022 ja 2023 välillä. Hankintojen kokonaissumma oli vuonna 2022 45,4 miljardia euroa, kun vuonna 2023 hankintoja raportoitiin 37,6 miljardia euroa. Muutoksen taustalla on sekä palvelujen järjestelyvastuun siirtyminen kunnilta hyvinvointialueille, että muutokset ostojen raportoinnissa.

Hyvinvointialueiden toiminnan käynnistyttyä kunnat eivät osta tai järjestä sosiaali- ja terveyspalveluita, mikä näyttäytyy talousraportoinnissa kuntien ostojen merkittävänä vähenemisenä. Kunnat eivät myöskään enää osta palveluja kuntayhtymiltä eivätkä kuntayhtymät toisiltaan. Aiemmin palveluja tuottavat kuntayhtymät, kuten sairaanhoitopiirit, laskuttivat kunnilta palvelujen hinnoissa myös ne henkilöstökulut, jotka aiheutuivat palvelujen tuottamisesta.

Vuoden 2023 hyvinvointialueiden kokonaishankintojen määrä koostuu pääasiassa ulkopuolelta ostetuista palveluista ja tuotteista. Ne näkyvät Tutkihallintoa.fi -palvelussa asiakaspalveluostoina. Merkittävä osa hyvinvointialueiden palveluostoista on tehty toisilta hyvinvointialueilta.

Valtiokonttorin kokoamaa tietoa hyödynnetään hankintojen vaikuttavuuden parantamisessa 

Kuntien, kuntayhtymien ja hyvinvointialueiden hankintatiedot tuotetaan niiden Valtiokonttorille neljännesvuosittain raportoimien taloustietojen pohjalta. Vertailtaessa julkisen sektorin vuosien 2022 ja 2023 hankintojen määrää tietojen yhdistämisessä on käytetty Tilastokeskuksen luokitusavainta.

Valtiokonttori kerää tietoa julkisten hankintojen euromääräisestä volyymistä valtiovarainministeriön toimeksiannosta osana Hankinta-Suomi-ohjelmaa. Tavoitteena on laajentaa tietopohjaa julkisista hankinnoista niiden vaikuttavuuden parantamiseksi.

Lisätiedot:  

Hankejohtaja Seija Friman, Valtiokonttori, puh. 050 514 3960, seija.friman(at)gov.fi 

Finanssineuvos Tarja Sinivuori-Boldt, valtiovarainministeriö, puh. 029 5530 433, tarja.sinivuori-boldt(at)gov.fi 

Tutkihallintoa.fi 
Hankinta-Suomi-ohjelma