Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Suomi sijoittui toiseksi YK:n sähköisen hallinnon vertailussa

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 30.9.2022 11.24
Uutinen
Kuvassa talo ja poutainen taivas

Suomi sijoittui toiseksi YK:n joka toinen vuosi julkaisemassa valtioiden sähköisen hallinnon vertailussa, joka toteutettiin nyt kahdennentoista kerran. Kyseessä on Suomen kaikkien aikojen paras sijoitus. Ensimmäiseksi vertailussa tuli Tanska ja kolmannelle sijalle Etelä-Korea. Vertailussa oli mukana 193 maata.

YK:n sähköisen hallinnon vertailussa tarkastellaan sitä, miten hyvin digitaalinen hallinto ja digitaaliset palvelut ovat kaikkien saatavilla ja kuinka hyvin jäsenmaat pystyvät tarjoamaan tehokkaita, vastuullisia ja osallistavia digitaalisia palveluja kaikille, sekä miten hyvin digitaalinen hallinto tukee kestävää kehitystä. Keskeistä on digitaalisen kuilun kaventaminen. 

– Hyvässä sijoituksessa näkyy se, että olemme Suomessa tehneet pitkäjänteistä työtä digitaalisten palvelujen ja digitaalisen hallinnon eteen. Emme kuitenkaan tuudittaudu tulokseen, vaan tiedostamme, että työtä on myös meillä paljon vielä tehtävänä. Hieno tulos joka tapauksessa kertoo siitä, että olemme oikealla polulla, sanoo kuntaministeri Sirpa Paatero.

Raportin mukaan sähköisen hallinnon indeksi (EGDI) on maailmanlaajuisesti hieman parantunut kahden vuoden takaisesta (0.5988 -> 0,6102), mutta maailma on yhä digitaalisesti vahvasti kahtiajakautunut. Eurooppa on sähköisen hallinnon johtava maanosa ja tilanne on täällä yleisesti ottaen hyvä, mutta jopa 45 % maailman väestöstä asuu maissa, joissa sähköinen hallinto on heikosti kehittynyt. Heikointa kehitys on tällä hetkellä Afrikan maissa. 

Raportin päätelmissä todetaan myös, että pilviteknologialla on keskeinen asema, kun jäsenmaat etsivät tapoja yksinkertaistaa ja tehostaa sähköistä hallintoaan sekä ottaa käyttöön uusia digiteknologioita.

Lisätietoja: 
Neuvotteleva virkamies Juhani Korhonen, puh. 0295 530 234, juhani.korhonen(at)gov.fi
 

Julkisen hallinnon ICT Sirpa Paatero
 
Sivun alkuun