Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Talouspolitiikan arviointineuvosto asetettiin neljän vuoden toimikaudeksi

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 2.2.2023 14.40
Uutinen

Valtioneuvosto asetti talouspolitiikan arviointineuvoston toimikaudelle 1.4.2023–31.3.2027. Neuvoston tavoitteena on parantaa talouspoliittisen päätöksenteon ja sen valmistelun laatua, avoimuutta ja ymmärrettävyyttä.

Talouspolitiikan arviointineuvostoon kuuluu puheenjohtaja ja neljä muuta jäsentä, jotka valtioneuvosto määrää tehtävään valtiovarainministeriön esityksestä. 

Valtiovarainministeriö pyysi yliopistojen taloustieteellisiltä yksiköiltä yhteisen ehdotuksen arviointineuvoston puheenjohtajaksi ja kolmeksi jäseneksi sekä Suomen Akatemialta ehdotuksen
muita yhteiskuntatieteitä edustavaksi jäseneksi. 

Neuvoston puheenjohtaja, yksi yliopistojen taloustieteellisten yksiköiden ehdottama jäsen ja Suomen Akatemian ehdottama jäsen määrätään neljän vuoden kaudeksi ja kaksi yliopistojen taloustieteellisten yksiköiden ehdottamaa jäsentä kahden vuoden kaudeksi. Tavoitteena on varmistaa jäsenistön riittävä kierto sekä turvata neuvoston toiminnan jatkuvuus välttämällä tilannetta, jossa neuvoston kaikki jäsenet vaihtuisivat samanaikaisesti.

Valtioneuvosto hyväksyi 2. helmikuuta valtiovarainministeriön esityksen talouspolitiikan arviointineuvoston kokoonpanosta:

Jäsenet 1.4.2023–31.3.2027:

  • Professori Niku Määttänen, Helsingin yliopisto (neuvoston puheenjohtaja)
  • Professori Tuukka Saarimaa, Aalto-yliopisto 
  • Professori Liisa Häikiö, Tampereen yliopisto

Jäsenet 1.4.2023–31.3.2025: 

  • Työelämäprofessori Seija Ilmakunnas, Jyväskylän yliopisto 
  • Professori Hilde Bjørnland, BI Norwegian Business School 

Valtioneuvosto hyväksyi tammikuussa 2014 valtioneuvoston asetuksen talouspolitikan arviointineuvostosta (61/2014), jonka nojalla Suomeen perustettiin riippumaton, tieteellinen talouspolitiikan arviointineuvosto. Neuvosto julkaisee vuosittain arvion harjoitetusta talouspolitiikasta. Viimeisin raportti julkaistiin 1.2.2023

Talouspolitiikan arviointineuvoston verkkosivut

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Minna Sneck, puh. 02955 30299, minna.sneck(at)gov.fi

 
Sivun alkuun