Hyppää sisältöön

Työryhmä selvittämään toimenpiteitä talouskasvun edellytysten vahvistamiseksi

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 26.1.2023 14.47
Tiedote

Talouskasvun vaimeus on heikentänyt taloudellisen hyvinvoinnin paranemisen edellytyksiä ja julkisen talouden tilaa Suomessa. Valtiovarainministeriön asettaman työryhmän tehtävänä on selvittää kevään 2023 hallitusneuvotteluihin mennessä mahdollisia toimia, joilla voitaisiin vauhdittaa talouskasvua kestävällä ja julkista taloutta vahvistavalla tavalla.

Talouskasvun edellytysten vahvistamisessa työryhmä tarkastelee sekä tuottavuutta että työllisyyttä vahvistavia uudistuksia. Työllisyyden ja tuottavuuden kehitystä voidaan tukea uudistuksilla laajasti eri politiikka-aloilla.

Koska talouskehityksen heikkous on ollut luonteeltaan pitkäaikaista, rakenteellisilla uudistuksilla on erityinen merkitys talouskasvun edellytysten kestävässä kohentamisessa. Suomessa tarvitaan kunnianhimoisia rakenteellisia uudistuksia talouskasvun vauhdittamiseksi ja julkisen talouden vakauttamiseksi. 

Työryhmä kuulee työssään tutkijoita sekä elinkeinoelämän ja palkansaajien edustajia ja hyödyntää heidän näkemyksiään talouskasvua vauhdittavista toimenpiteistä. 

”Pyrimme muodostamaan laajan tietopohjan päätöksenteon tueksi yhdessä sidosryhmien kanssa ja vertailemaan eri keinojen vaikutuksia mahdollisimman tarkasti”, työryhmän puheenjohtajana toimiva valtiovarainministeriön johtava erityisasiantuntija Olli Kärkkäinen toteaa

Työryhmä voi hyödyntää työssään myös aiempien työryhmien ja selvitysten tuloksia potentiaalisista keinoista talouskasvun edellytysten vahvistamiseksi. Aiemmissa selvityksissä esille nousseita teemoja ovat muun muassa rakenteelliset työllisyystoimet, tuottavuuden kasvun tukeminen T&K-panostusten avulla, osaamisen kehittäminen, kilpailukyvyn vahvistaminen, sääntely-ympäristön selkeys, työ- ja osaamisperusteinen maahanmuutto, yksityisen sektorin investointien vauhdittaminen, osaavan pääoman saatavuus sekä vihreän siirtymän mahdollisuuksien hyödyntäminen.

Työryhmän puheenjohtajana toimii valtiovarainministeriön johtava erityisasiantuntija Olli Kärkkäinen. Työryhmässä on edustajat valtiovarainministeriöstä, työ- ja elinkeinoministeriöstä, opetus- ja kulttuuriministeriöstä, ympäristöministeriöstä sekä liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Valtiovarainministeriön asettaman työryhmän toimikausi päättyy 31. maaliskuuta. 

Lisätietoja:
Työryhmän puheenjohtaja, johtava erityisasiantuntija Olli Kärkkäinen, puh. 0295530545, olli.karkkainen(at)gov.fi