Hyppää sisältöön

Tuottavuuslautakunta:
Uusi globaali ympäristö on haaste Suomen tuottavuuden kasvulle

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 24.9.2024 9.31
Tiedote

Tuottavuuslautakunta on tänään julkaissut raportin, joka käsittelee tuottavuuden kasvun haasteita ja mahdollisuuksia Suomessa. Raportissa tarkastellaan tuottavuuskasvun hidastumisen syitä sekä arvioidaan vihreän siirtymän ja geopolitiikan merkitystä Suomen taloudelle.

Tuottavuuskasvun hidastuminen on ollut yksi Suomen keskeisimmistä taloudellisista haasteista finanssikriisin jälkeen. Vaikka työn tuottavuuden kasvu on hidastunut yleisesti länsimaissa, Suomen ero tuottavuuden eturintamamaihin on viime vuosina kasvanut. Palkat ovat nousseet viimeisen kymmenen vuoden ajan hitaammin kuin verrokkimaissa, joten tuottavuuskasvun ongelmat eivät ole aiheuttaneet kustannuskilpailukykyongelmia.

Tuottavuuslautakunnan mukaan tuottavuuskasvun hidastuminen on seurausta useista tekijöistä, jotka liittyvät globaalin toimintaympäristön muutoksiin ja kotimaisiin rakenteellisiin ongelmiin. Finanssi- ja eurokriisi sekä Nokian romahdus iskivät Suomen talouteen voimakkaasti, ja niillä on ollut pitkäkantoisia vaikutuksia, joiden vuoksi talouden toipuminen on ollut hidasta. Kriisien seurauksena Suomesta katosivat suuret ja merkittävät yritykset nopeasti kasvavilta teknologia-aloilta, eikä uusia vastaavia toimijoita ole tämän jälkeen syntynyt.

Vihreä siirtymä tarjoaa myös mahdollisuuksia työn tuottavuuden parantamiseen

Tuottavuuslautakunnan raportissa tuodaan esiin, että Suomen taloudessa on kuitenkin myös lupaavia merkkejä. Yritysten investoinnit aineelliseen pääomaan eivät rakennetilastojen perusteella eroa merkittävästi verrokkimaiden tasosta. Lisäksi pienten ja keskisuurten yritysten panostukset tutkimus- ja kehitystoimintaan ovat kansainvälisesti korkealla tasolla. 

Haasteena tulevalle kasvulle ja T&K-toiminnalle on kuitenkin koulutetun työvoiman saatavuus. Samaan aikaan kuin työikäisen väestön määrä on ollut laskussa, nuorten koulutusasteen nousu on pysähtynyt ja jäänyt pahasti jälkeen verrokkimaista.

Suomen talous kohtaa myös nousevia globaaleja haasteita, jotka liittyvät ilmastonmuutokseen ja sen torjuntaan sekä muuttuvaan geopoliittiseen ympäristöön. Näihin haasteisiin vastaaminen voi heikentää tuottavuuskehitystä, jos niihin ei vastata tehokkaasti. 

Vihreällä siirtymällä voi olla myös työn tuottavuutta parantavia vaikutuksia. Teollisuuspolitiikkaa voidaan tarvita vihreän siirtymän ja geopoliittisten ongelmien ratkaisemiseksi. Tuottavuuslautakunnan mukaan tuottavuuden parantamisessa ensisijaisena välinenä tulisi kuitenkin olla hyvin toimivat markkinat ja markkinaratkaisujen hyödyntäminen.

Lisätietoja:

Tuottavuuslautakunnan puheenjohtaja, finanssineuvos Janne Huovari, puh. 029 553 0171, janne.huovari(at)gov.fi 

Tuottavuuslautakunnan tehtävänä on seurata Suomen talouden tuottavuuden ja kilpailukyvyn kehitystä sekä tuottaa ja julkaista säännöllisesti niistä riippumattomat arviot. Lautakunta laatii myös taloudellisia selvityksiä ja laskelmia tulojen ja kustannusten kehityksestä. Lisäksi lautakunta osallistuu muiden EU:n jäsenvaltioiden tuottavuuslautakuntien ja EU:n talouspoliittisen komitean kanssa käyttävään keskusteluun ja tietojen vaihtoon.

Talouspolitiikka