Hyppää sisältöön

Valtio purki omaisuudenhoitoyhtiö Arsenalin

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 10.9.2024 12.40
Tiedote

Arsenal Oyj:n saatavat ja muu omaisuus siirtyivät Valtiokonttorille.

Valtio perusti omaisuudenhoitoyhtiö Arsenalin vuonna 1993 pankkikriisin yhteydessä, jotta terve pankkitoiminta saatiin erotettua ongelmallisten omaisuuserien ja vastuiden käsittelystä. Valtion täysin omistaman Arsenalin tehtävänä oli muun muassa hallinnoida järjestämättömiä luottoja ja realisoida niiden vakuutena ollutta kiinteistöomaisuutta. 

Arsenal asetettiin vapaaehtoiseen selvitystilaan vuonna 2003, ja omaisuuden selvittäminen valmistui viime vuonna. Selvitystilan aikana Arsenal palautti valtiolle varoja pääomanpalautuksina 210 miljoonaa euroa eikä valtio joutunut pääomittamaan yhtiötä.

Oikeusprosessit päättyneet ja konkurssipesät lopetettu, saatavien perintä jatkuu

Valtio-omistaja päätti tiistaina 10. syyskuuta Arsenalin yhtiökokouksessa lopettaa selvitystilan ja purkaa yhtiön, koska kaikki oikeusprosessit on saatu päätökseen ja konkurssipesät on lopetettu. 

Yhtiön jäljellä olevat saatavat ja muu omaisuus siirtyivät Valtiokonttorin taseeseen. Valtiovarainministeriö osoitti saatavien perinnän Valtiokonttorin tehtäväksi. Yhtiön saatavia ei saa myydä ulkopuolisille tahoille.

Lisätietoja:
Finanssineuvos Markku Puumalainen, valtiovarainministeriö, puh. 02955 30206, markku.puumalainen(at)gov.fi
Lakiasiainpäällikkö Marika Rinnemaa, Valtiokonttori, puh. 02955 03371, marika.rinnemaa(at)valtiokonttori.fi
Arsenalin selvitysmies, asianajaja Jarmo Henriksson, puh. 09 5306 7615, jarmo.henriksson(at)sisulaw.fi