Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtiokonttorin ehdotus valtion vuoden 2020 tilinpäätökseksi on valmistunut

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 29.3.2021 15.00
Tiedote

Valtiokonttorin ehdotus valtion vuoden 2020 tilinpäätökseksi on allekirjoitettu ja toimitettu valtiovarainministeriöön. Valtion tilinpäätös laaditaan valtion talousarvion piiriin kuuluvasta talousarviotaloudesta.

Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi sisältää valtion tuotto- ja kululaskelman, taseen, valtion talousarvion toteutumalaskelman, valtion rahoituslaskelman sekä laskelmia täydentävät liitteet. 

Valtion tuotto- ja kululaskelman mukaan kulujäämä vuodelta 2020 oli 12,7 miljardia euroa. Kulujäämä vuonna 2019 oli 1,6 miljardia euroa. Edelliseen vuoteen verrattuna tuotot olivat 7,3 prosenttia pienemmät ja kulut 13,7 prosenttia suuremmat. Tuottojen väheneminen johtui pääosin rahoitus- ja verotuottojen vähenemisestä. 

Suurimmat syyt verojen laskuun aiheutui koronatilanteesta. Euromääräisesti eniten väheni yhteisövero, jonka kertymässä näkyy se, että yhteisöt hakivat jo maksettaviin ennakkoveroihin muutoksia. Yritykset saattoivat hakea myös huojennettua maksujärjestelyä, mikä näkyi erityisesti arvonlisäverokertymien alentumisena. Lisäksi valtion yhteisöveron kertymään vaikutti vähentävästi osana koronatukipakettia tehty yhteisöveron kuntien jako-osuuden nosto. 

Kuluissa siirtotalouden kulujen osuus oli 80 prosenttia, yhteensä 49,2 miljardia euroa, joka oli noin 7,1 miljardia euroa edellisvuotta enemmän. 

Siirtotalouden kulut paikallishallinnolle ja sosiaaliturvarahastoille (molemmat noin 15,0 miljardia euroa) olivat siirtotalouden kulujen suurimmat erät. Näissä molemmissa oli myös euromääräisesti eniten kasvua edelliseen vuoteen nähden. Siirtotalouden kulut paikallishallinnolle kasvoivat noin 3,3 miljardia euroa, josta suurin osa johtuu kuntien valtionosuuksien kasvusta. Siirtotalouden kuluissa sosiaaliturvarahastoille (kasvua yhteensä noin 1,2 miljardia euroa) oli muutoksia useissa erissä, joista suurimpana olivat työttömyysetuuksista johtuvat erät. Koronakriisin johdosta yrityksille maksettavat tuet kasvattivat myös siirtotalouden kuluja. 

Valtion taseen loppusumma oli 63,2 miljardia euroa, mikä oli noin 13 prosenttia suurempi kuin edellisenä vuonna. Suurimmat muutokset taseessa olivat valtionvelan ja kassavarojen määrän muutokset. Koronakriisin vaikutus näkyy näissä molemmissa valtion menojen kasvun sekä valtion maksuvalmiuden turvaamisen johdosta. 

Talousarviotalouden ja talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen yhteisen valtionvelan nettolisäys oli 18,5 miljardia euroa ja velan kokonaismäärä nimellisarvoltaan 124,8 miljardia euroa, markkina-arvoltaan 135,4 miljardia euroa.

Valtion talousarvion toteutumalaskelman mukaan varainhoitovuoden 2020 ylijäämä oli 1,517 miljardia euroa, ja varainhoitovuoden lopun kumulatiivinen alijäämä 10,044 miljardia euroa. 
Talousarviotuloja kertyi 68,591 miljardia euroa sisältäen nettolainaoton 18,962 miljardia euroa. Talousarviomenoja kertyi 67,074 miljardia euroa. 

Talousarvion toteuma, tuotot ja kulut sekä tase

Valtiokonttorin ehdotus on luettavissa Valtiokonttorin verkkosivuilla: Valtiokonttorin ehdotus valtion vuoden 2020 tilinpäätökseksi (korjattu 7.10.2021)

Valtiokonttorin verkkosivuilla on julkaistu valtion tilinpäätöksen laskelmista laadittuja infograafeja.

Tarkempia erittelyjä valtion tilinpäätöksestä ja kirjanpitotiedoista on mahdollista saada Valtiokonttorin ylläpitämästä raportointipalvelusta osoitteesta www.tutkihallintoa.fi. Sivuilla on myös linkkejä muihin suunnittelun ja seurannan asiakirjoihin. 

Valtion tilinpäätös liitetään osaksi hallituksen vuosikertomusta, joka annetaan eduskunnalle huhtikuussa.

Lisätietoja: 
Valtioneuvoston controller Jaana Kuusisto, valtiovarainministeriö, puh. 02955 30051, jaana.kuusisto(at)vm.fi
Neuvotteleva virkamies Sirpa Korkea-aho, valtiovarainministeriö, puh. 02955 30252, sirpa.korkea-aho(at)vm.fi
Taloushallintoasiantuntija Anu Marttila, Valtiokonttori, puh. 02955 02136, kkp(at)valtiokonttori.fi

 
Sivun alkuun