Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

EU-kokoukset
Valtiovarainministerit käsittelevät Euroopan talouden elpymistä

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 12.2.2021 15.11
Tiedote

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen edustaa Suomea, kun euroryhmä kokoontuu maanantaina 15. helmikuuta ja EU-maiden valtiovarainministerit tiistaina 16. helmikuuta. Molemmat kokoukset ovat videoneuvotteluita.

Valtiovarainministerien kokouksen pääaiheena on Euroopan talouden elpyminen. Valtiovarainministerit keskustelevat taloustilanteesta Euroopan komission ennusteen pohjalta. Ministerit vaihtavat näkemyksiä myös jäsenmaiden elpymis- ja palautumissuunnitelmien painotuksista.

Puheenjohtajamaa Portugali on pyytänyt ministeri Vanhasta esittelemään kokouksessa Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman valmistelua. Suunnitelma on osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa, joka keskittyy 1) vihreään siirtymään, 2) digitalisaatioon, 3) työmarkkinoihin ja osaamiseen sekä 4) sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Lisäksi valtiovarainministerit keskustelevat EU:n budjetin toimeenpanosta ja tulevista suuntaviivoista. Suomi voi hyväksyä ehdotuksen neuvoston suositukseksi myöntää vastuuvapaus Euroopan komissiolle vuoden 2019 talousarvion toteuttamisesta.

Euroryhmän asialistalla on muun muassa talouskehitys ja politiikkanäkymät euroalueella, euron kansainvälinen rooli sekä yrityssektorin vakavaraisuus.

Lisätietoja:

EU-sihteeristön päällikkö Marketta Henriksson, puh. 0295530441, marketta.henriksson(at)vm.fi
Ministerin erityisavustaja Riikka Pakarinen, puh. 040 580 0833, riikka.pakarinen(at)vm.fi

Talouspolitiikka Valtiovarainministeriö
 
Sivun alkuun