Hyppää sisältöön

Apinarokko lisätään valvottaviin tartuntatauteihin

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 30.6.2022 13.53
Tiedote
Lääkäri

Apinarokko lisätään valvottaviin tartuntatauteihin 1.7.2022 alkaen. Valtioneuvosto päätti asiasta istunnossaan 30.6.2022. Muutoksen myötä lääkäreiden ja laboratorioiden on tehtävä tartuntatauti-ilmoitus epäilemästään tai toteamastaan apinarokkotapauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL).

Apinarokkoa esiintyy tyypillisesti Keski- ja Länsi-Afrikan trooppisilla sademetsäalueilla villieläinpopulaatiossa. Ihmisillä apinarokko todettiin ensimmäisen kerran vuonna 1970. Toukokuussa 2022 erityisesti Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on todettu useita apinarokkotapauksia. Suomessa on toistaiseksi todettu viisi apinarokkotapausta.

Laaja epidemia ei ole todennäköinen

Laajamittaista epidemiaa ei pidetä todennäköisenä, koska apinarokko tarttuu ihmisten välillä huonosti. Tartunnan voi saada suorassa kontaktissa sairastuneen ihmisen ihomuutoksiin ja pisaroiden välityksellä pitkään kestävässä, kasvokkain tapahtuvassa lähikontaktissa. Valtaosa tartunnoista on saatu seksin yhteydessä. 

Taudinkuva on ollut suurimmalla osalla lievä. Sairaalahoitoa vaativia tapauksia on ollut vain vähän eikä kuolemia tässä epidemiassa ole raportoitu lainkaan Afrikan ulkopuolella. Vakavan taudin apinarokko voi aiheuttaa lähinnä niille, joiden vastustuskyky on muun sairauden tai lääketieteellisen hoidon vuoksi heikentynyt. Afrikan apinarokkoepidemioissa vakavia tautimuotoja on todettu erityisesti lapsilla ja raskaana olevilla.

Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus ECDC ja Maailman terveysjärjestö WHO ovat ohjeistaneet jäsenmaita seuraamaan apinarokkotartuntojen määrää ja katkaisemaan mahdolliset tartuntaketjut. Tartuntatautien neuvottelukunta piti perusteltuna apinarokon lisäämistä valvottaviin tartuntatauteihin kokouksessaan 8.6.2022. THL esitti ministeriölle 15.6.2022 apinarokon lisäämistä valvottaviin tartuntatauteihin, jotta tautitapauksista saataisiin kansallisesti paremmin tietoa.

Lisätietoa

Anni-Riitta Virolainen-Julkunen, lääkintöneuvos, [email protected]

Liisa Katajamäki, hallitusneuvos, [email protected]