Hyppää sisältöön

Hallitus esittää sairasvakuutuksesta korvattavien taksimatkojen enimmäishintoja koskevan sääntelyn jatkamista

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 12.9.2024 14.16
Tiedote

Hallitus esittää muutoksia sairausvakuutuslain matkakustannusten korvaamista koskevaan sääntelyyn. Ehdotuksen mukaan Kela-taksien enimmäishinta ja korvausten perusteet olisivat voimassa 31.12.2026 saakka.

Sairausvakuutuslaissa säädetään sairauden hoitoon liittyvien matkakustannusten enimmäishinnoista väliaikaisesti 31.12.2024 saakka voimassa olevilla säännöksillä. Enimmäishinnoista eli korvaustaksoista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Nykyinen asetus on voimassa 31.12.2024 saakka. 

Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuksesta korvattavien taksimatkojen toteutumisen turvaamiseksi enimmäishintasäätelyä tulisi jatkaa. Erikseen annettavalla asetuksella vahvistettaisiin jatkossakin enimmäishinta, jota sovelletaan Kansaneläkelaitoksen kanssa sopimuksen tehneen tilausvälityskeskuksen välittämiin taksimatkoihin. Taksin käytön korvausperusteena käytettäisiin enimmäishintaa, jollei Kela ole sopinut palvelujen tuottajan kanssa enimmäishintaa edullisemmasta hinnoittelusta.  

Ehdotettujen muutosten tavoitteena on säilyttää matkakorvausmenojen ennakoitavuus ja varmistaa, että vakuutetuille tulisi tehdyistä matkoista jatkossakin vain omavastuun verran kuluja. 

Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2025. 

Lisätietoja 

Erityisasiantuntija Emmi Vettenranta, p. 0295 163 426, [email protected]