Hyppää sisältöön

Hybridistrategian toimintasuunnitelmaa päivitetään – tavoitteena saada hallituksen linjattavaksi ensi viikolla

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 21.5.2021 9.49
Tiedote 139/2021

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee päivitystä toimintasuunnitelmaan, jolla hillitään covid-19-epidemiaa. Tavoitteena on, että päivitetty toimintasuunnitelma saataisiin valmiiksi ensi viikolla. Alueellisten ja paikallisten tartuntatautiviranomaisten ohjaus epidemiavaiheen mukaisiin suosituksiin ja rajoituksiin voisi tällöin perustua uuteen päivitettyyn toimintasuunnitelmaan kesäkuusta lähtien.

Hallitus on koronaepidemian aikana kulloisellakin periaatepäätöksellään valtuuttanut STM:n antamaan suunnitelman tai sen päivityksen. Tavoitteena on, että päivitys lähtee maanantaina 24.5. hallituksen kirjalliseen menettelyyn. Periaatepäätös asiasta tehdään myöhemmin.

Ennen päivitysten voimaantuloa rajoitussuositukset perustuvat voimassa olevaan suunnitelmaan.

Uudessa päivityksessä otetaan huomioon hallituksen suuntaviivat suositusten ja rajoitusten hallitulle purkamiselle. 

Lisäksi suunnitelman päivityksessä selkeytetään ja harmonisoidaan suosituksia alueellisiksi toimenpiteiksi. Suunnitelman valmistelussa huomioidaan myös määräaikaisten tartuntatautilain pykälien eduskuntakäsittelyn eteneminen. 

Toimintasuunnitelman valmistelussa on kuultu alueellisia koronakoordinaatioryhmiä, jotka edustavat alueellisia ja paikallisia tartuntatautiviranomaisia. Lisäksi on kuultu COVID 19 –epidemian tilannekuva- ja mallinnusryhmää (epidemiologinen näkökulma), aluehallintovirastoja, Valviraa ja Traficomia, Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta sekä eräitä ministeriöitä (OKM, LVM, TEM).

Lisätietoja

osastopäällikkö Satu Koskela, [email protected]
johtaja Pasi Pohjola, [email protected]
 

Tiedotetta päivitetty 21.5. klo 10.40. Valmistelussa on kuultu liikenne- ja viestintäministeriötä (LVM), ei valtiovarainministeriötä (VM).