Hyppää sisältöön

Hyvinvointitaloutta kehitetään tietoa hyödyntäen

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 29.4.2022 15.54
Uutinen
Ukki halaamassa lasta

Ministeri Aki Lindén järjesti hyvinvointitaloudesta pyöreän pöydän keskustelun keskiviikkona 27.4.2022.

Hyvinvointitaloudella tarkoitetaan päätöksenteon lähestymistapaa, jossa talouden ja hyvinvoinnin yhteydet huomioimalla saavutetaan taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden nykyistä parempi tasapaino. Hyvinvointitalouden avulla voidaan vahvistaa yhteiskunnan vakautta pitkällä aikavälillä. 

”Hyvinvointitaloudessa on kyse talouden kehittämisestä niin, että se tuottaa hyvinvointia kaikille kansalaisille. On tärkeä huolehtia sosiaali- ja terveyspalvelujen lisäksi koko järjestelmän toimivuudesta niin, että se ei lisää eriarvoisuutta”, toteaa perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén.

Pyöreän pöydän tilaisuudessa keskusteltiin hyvinvointitalouden toimeenpanon edistämisestä. Yksi keskustelun lähtökohta oli ”Hyvinvointitalous osaksi tietoon perustuvaa päätöksentekoa” –raportti. Raporttiin on koottu taloustieteilijöiden näkemyksiä ja ehdotuksia siitä, miten hyvinvointitalousajattelu voidaan tuoda osaksi tietoon perustuvaa päätöksentekoa ja prosesseja.
Keskustelussa käsiteltiin myös tietopohjaisen päätöksenteon käytäntöjä suomalaisessa poliittisessa päätöksenteossa. Hyvänä pidettiin sitä, että Suomessa tuotetaan paljon erilaisia nykytilan kuvauksia tietopohjaisen päätöksenteon tueksi. Eniten kehitettävää on vaikutusten jälkiarvioinnissa ja arviointien hyödyntämisessä. Keskustelussa korostettiin, että tiedon ja indikaattoreiden tulkitseminen vaatii asiantuntemusta, tässä asiantuntijoista kootut foorumit kuten paneelit tai neuvostot voisivat olla tukena. Keskustelua käytiin myös tutkimusmaailman, julkishallinnon ja päätöksenteon vuorovaikutuksesta ja rooleista.  

Hyvinvointitaloutta kansainvälisesti ja kansallisesti

Suomi on edistänyt hyvinvointitalousajattelua kansainvälisesti ja EU:ssa. Hyvinvointitalous oli yksi Suomen EU-puheenjohtajakauden painopisteistä vuonna 2019. EU:ssa hyvinvointitalouspäätelmien toimeenpano linkittyy komission strategiaan ja työohjelmaan, johon kuuluu mm. sosiaalisten oikeuksien pilarin toimeenpano. Suomi on kutsunut koolle korkean tason kansainvälisen asiantuntijaryhmän tukemaan hyvinvointitalouden eteenpäin viemistä. Lisäksi Suomi tekee tiivistä yhteistyötä OECD:n WISE-keskuksen kanssa. Maailman terveysjärjestön WHO:n Euroopan aluetoimisto on puolestaan koonnut taloustieteilijöistä koostuvan New Economic Expert Groupin tukemaan hyvinvointitalousajattelun kehittymistä jäsenmaissa. Suomi on myös liittynyt Well-being Economy Governments (WeGo) –verkostoon. Verkosto tarjoaa kansainvälisen edelläkävijämaiden foorumin, jossa käydään keskustelua hyvinvointitaloudesta sekä jaetaan tietoa ja parhaita käytäntöjä päätöksenteon tueksi. Verkostoon kuuluvat Islanti, Uusi Seelanti, Skotlanti, Wales ja Suomi.

Suomessa kansallisella tasolla käynnistyi helmikuussa 2021 hyvinvointitalouden ohjausryhmän työ. Ryhmän valmistelee kansallisen toimintaohjelman hyvinvointitalouden tuomiseksi osaksi tietoon perustuvaa päätöksentekoa. Ministeri Lindénin pyöreän pöydän tilaisuus oli osa toimintaohjelman valmistelua. 

Lisätietoa: 

Osastopäällikkö Veli-Mikko Niemi, p. 0295163425
Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen
Ministerin erityisavustaja Timo Lehtinen, p. 0295163387 

sähköpostiosoitteet muotoa [email protected]