Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kansallinen syöpäkeskus on perustettu

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 22.10.2019 13.08
Uutinen

Sopimus kansallisen syöpäkeskuksen ja sen koordinoivan yksikön perustamisesta on allekirjoitettu. Syöpäkeskuksen perustaminen on osa Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategian toimeenpanoa.

Yhteensä 25 sopijapuolta (20 sairaanhoitopiiriä ja 5 lääketieteellistä yliopistoa) ovat allekirjoittaneet kansallisen syöpäkeskuksen perustamissopimuksen. Syöpäkeskuksen toiminta on jo käynnistynyt viidessä alueellisessa syöpäkeskuksessa. Alueelliset syöpäkeskukset ja niin sanottu koordinoiva keskus muodostavat yhdessä kansallisen syöpäkeskuksen. Koordinoiva keskus perustetaan mahdollisimman pian HUSin yhteyteen.

Tarkoituksena on, että kansallinen syöpäkeskus koordinoi aiempaa vahvemmin kliinistä syöpätutkimusta sekä palvelujärjestelmän tarkoituksenmukaista voimavarojen käyttöä syövän hoidossa maassamme.

”Syöpätautien hoitokäytännöt muuttuvat nopeasti lääketieteen ja tutkimuksen kehityksen myötä. Syövän hoidon kansallista ohjausta tarvitaan, jotta voidaan turvata palveluiden yhdenvertainen saatavuus”, toteaa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru.

Kansallisen syöpäkeskuksen perustamisen tavoitteena on myös parantaa hoidon vaikuttavuutta ja hillitä syövän hoidon kustannuskehitystä. Sen toiminnassa on tarkoitus panostaa syöpätautien ehkäisyyn, seulontojen kehittämiseen, kuntoutukseen ja kalliiden hoitojen hallittuun käyttöönottoon.

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Tuula Helander, STM, p. 0295 163 480, [email protected]

strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki, STM, p. 0295 163 382, [email protected]

Mikä on terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia?

Terveys- ja hyvinvointialan kasvua ja uudistumista vauhditetaan keväällä 2014 julkistetulla kansallisella Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategialla, jonka toimeenpanoa ohjataan kolmen ministeriön (työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö) sekä rahoittajien (Business Finland, Suomen Akatemia) yhteistyönä.

 
Sivun alkuun