Kilpailukyky ja kriisinkestävyys aiheina Euroopan unionin terveysneuvostossa
EU:n kilpailukykyä koskeva raportti ja kriisinkestävyys ovat terveysneuvoston aiheina 3.12.2024 kokoontuvan terveysneuvoston kokouksessa Brysselissä. Suomen aloitteesta käsitellään myös terveyssektorin roolia osana varautumisunionia. Suomea kokouksessa edustaa sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen.
Suomi painottaa, että globaalisti vahva ja toimintakykyinen Euroopan unioni edistää jäsenvaltioidensa turvallisuutta, hyvinvointia ja taloudellisia etuja. Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosen mukaan keskeinen osatekijä EU:n kilpailukyvyn tukemiseksi on terveysalan kehitystä tukeva toimintaympäristö.
–Tutkimukseen, kehitykseen ja innovointiin kannustavalla toimintaympäristöllä on EU:n kilpailukyvyn kannalta ratkaiseva merkitys. Tiedolla, uusilla teknologioilla ja mahdollistavalla lainsäädännöllä on tärkeä rooli, Grahn-Laasonen sanoo.
Ministeri Grahn-Laasonen mukaan keskeinen tekijä EU:n kilpailukyvyn varmistamiseksi on myös globaalien riippuvuussuhteiden kriittinen arviointi.
– Esillä on myös resilienssin ja kriisinkestävyyden ulottuvuudet. Esimerkiksi lääkkeiden ja rokotteiden kehittämisessä tarvittavat kriittiset materiaalit ovat usein riippuvaisia EU:n ulkopuolisista tuotantoketjuista. Meidän tulee arvioida näiden ketjujen riskejä tarkkaan ja vahvistaa myös Euroopan omaa tuotantoa, Grahn-Laasonen avaa.
Suomen aloitteesta neuvoston asialistalla käsitellään terveyssektoria keskeisenä osana Euroopan varautumisunionia. Sosiaaliturvaministeri Grahn-Laasonen painottaa Suomen roolia varautumisunionin eteen tehtävässä työssä.
– Suomi on vaikuttanut vahvasti EU:n kokonaisturvallisuuden vahvistamiseen varautumisunionin kautta. Terveys on tärkeä huomioida osana varautumisen laajempaa uhka-analyysia, ja terveysturvallisuuden tulisi olla keskeisesti mukana tulevassa varautumisunionistrategiassa, ministeri Grahn-Laasonen kokoaa.
Lääkelainsäädännön uudistaminen etenee
EU-puheenjohtajamaa Unkari esittelee kokouksessa edistymisraportin, jossa käsitellään lääkepakettineuvotteluiden etenemistä maan puheenjohtajuuskaudella. EU:n lääkelainsäädännön uudistamisen taustalla on tavoite varmistaa lääkkeiden laatu, turvallisuus ja teho sekä yhtenäistää sisämarkkinoita. Ehdotuksilla pyritään muun muassa varmistamaan kohtuuhintaisten lääkkeiden saatavuus ja parantamaan lääkkeiden toimitusvarmuutta. Lääkepaketti ei kuitenkaan ole kokouksen asialistalla eikä siitä tehdä päätöksiä.
Neuvoston hyväksyttävänä kokouksessa on myös suositus savuttomista ja aerosolittomista ympäristöistä sekä päätelmät sydän- ja verisuoniterveydestä ja elinluovutuksista ja -siirroista.
Lisätietoja
Erityisasiantuntija Kaisa Lähdepuro, p. +358 295 163 419
Kansainvälisten asioiden neuvos Ville Korhonen, p. +358 295 163 010
Sosiaaliturvaministerin erityisavustaja Sakari Rokkanen, p. +358 295 163 109
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]