Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Markus Henriksson jatkaa Valviran ylijohtajana

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 7.11.2019 13.26
Tiedote 133/2019

Valtioneuvosto on nimittänyt torstaina 7. marraskuuta Markus Henrikssonin Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran ylijohtajaksi. Henriksson jatkaa nykyisessä tehtävässään, sillä hän on toiminut Valviran ylijohtajana vuodesta 2017 alkaen.

Henrikssonin uusi kausi ylijohtajana alkaa 1.1.2020. Määräaikainen nimitys kestää 31.12.2024 asti.

Ennen ylijohtajan tehtäviä Henriksson työskenteli Valvirassa lääkintöneuvoksena ja ryhmäpäällikkönä vuosina 2010–2017. Valviran ja Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ylilääkärinä hän toimi vuosina 2007–2010. Lisäksi hän toimi aiemmin pitkään Puolustusvoimien terveydenhuollon johtamistehtävissä Keskussotilassairaalan ylilääkärinä ja johtajalääkärinä sekä Sotilaslääketieteen keskuksen johtajana. Koulutukseltaan Henriksson on lääketieteen tohtori.

Ylijohtaja johtaa Valviran toimintaa ja vastaa sille asetettujen tulostavoitteiden saavuttamisesta ja siitä, että viraston tehtävät hoidetaan taloudellisesti ja tehokkaasti. Ylijohtaja seuraa Valviran toimialan kehitystä sekä huolehtii viraston toiminnan yleisestä kehittämisestä ja uudistamisesta. Ylijohtajan nimittää valtioneuvosto.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto valvoo sosiaali- ja terveydenhuollon, alkoholielinkeinon sekä ympäristöterveydenhuollon toimintaa. Lisäksi Valvira myöntää sosiaali- ja terveydenhuollon lupia ja ohjaa aluehallintovirastoja. Valviran tavoitteena on yhdenmukaiset lupa-, ohjaus- ja valvontakäytännöt koko maassa.

Valviran ylijohtajan virkaa haki kahdeksan henkilöä.

Lisätietoja

hallitusneuvos Liisa Perttula, p. 02951 63521, [email protected]

 
Sivun alkuun