NordEduRom -tutkimushankkeen toinen työpaja pidettiin Islannissa 12.-13.5.2026
Islannin yliopiston hallinnoiman (Vigdís International Centre) Pohjoismainen NordEduRom-hanke (2025–2027) pyrkii tukemaan romanikielen (Romani čhib, Romani, Romanes) elvyttämistä monitieteisen tutkimuksen avulla, jossa tarkastellaan kriittisesti olemassa olevia romanikielen oppimiseen ja koulutukseen tarkoitettuja materiaaleja.
NordEduRom -tutkimushankkeessa selvitetään romanikielisten materiaalien kehittämisen ja käytön malleja Pohjoismaissa, joissa romanikieli on tunnustettu kansallinen vähemmistökieli (Suomi, Norja, Ruotsi).
Kahden päivän aikana pidetyissä työpajoissa keskusteltiin hankkeen tutkimukseen keskittyvistä seuraavista kokonaisuuksista:
(1) asiaankuuluvat lainsäädäntöasiakirjat,
(2) Pohjoismaissa olemassa olevia oppimateriaaleja kartoittavan tietokannan luominen,
(3) materiaalien pedagogisen arvon ja kulttuurin/historian representaation tutkiminen,
(4) romanikielisten materiaalien luomisen ja levittämisen yhteistyömahdollisuuksien ja haasteiden tunnistaminen,
pohjoismaisen kansainvälisen näkökulman omaksumimen ja
(5) romanikielen elvyttämisen tukeminen Pohjoismaissa suositusten mukaisesti.
Romanipolitiikan eritysasiantuntija ja Romaniasiain neuvottelukunnan pääsihteeri Janette Grönfors on kutsuttuna asiantuntijana kyseisessä hankkeessa pitkään aihetta seuranneena ja romanikielen aseman puolestapuhujana, edistäjänä sekä omasta työroolistaan käsin.
Oppimateriaaleja kartoittava tietokanta on jo tässä vaiheessa hanketta osoittanut sen, että Suomessa on tuotettu tasaiseen tahtiin romanikielistä materiaalia viimeisen 30 vuoden aikana. Vuodesta 2023 lähtien Suomen Kulttuurirahasto on mahdollistanut laajemman romanikielisen materiaalituotannon Suomessa.
Grönfors pitää NordEduRomb-hanketta erityisen ajankohtaisena myös Suomessa, sillä romanikielen elvytyshankkeen ja Suomen Romanipoliittisen ohjelman (Rompo3) suositusten toimeenpano on käynnissä vuoteen 2030 asti.
Suomessa on ollut myös toive saada koottua meillä tuotettu romanikielinen materiaali yhdeksi tietokannaksi. NordEduRom hankkeessa tehdään myös se Suomen, Ruotsin ja Norjan osalta.
Suomessa keskustellaan säännöllisesti romanikielisen oppi- ja koulutusmateriaalin tarpeellisuudesta kielen elvyttämiseksi sekä siitä, millä tavalla kielen opettaminen ja oppiminen olisi tehokkainta ja mielekkäintä. Haasteena on edelleen kyseisen materiaalin tekijöiden vähyys. Tuotetun materiaalin levittämiseen ja käyttöönottoon liittyvät haasteet ovat niin ikään jo tunnistetut meillä.
Suomi on tehnyt jonkin verran yhteistyötä viime vuosikymmenien aikana kaale-kielen opetusmateriaalin osalta erityisesti Ruotsin kanssa, sillä siellä asuu myös Suomen romaneita, jotka puhuvat samaa romanikieltä kuin Suomessa puhutaan.
Hankkeessa tehdään myös eri asiantuntijaryhmien kanssa haastattelut kolmessa maassa.