Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Palkka-avoimuuden lisäämiseen tähdänneen lakimuutoksen valmistelu on keskeytetty

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 15.8.2022 16.15
Tiedote

Valmistelu naisten ja miesten välistä tasa-arvoa koskevan lain (ns. tasa-arvolaki) muuttamiseksi on keskeytetty. Muutoksen keskeisenä tavoitteena oli palkka-avoimuuden lisääminen. Hallituspuolueet eivät saavuttaneet yksimielisyyttä lakiesityksen sisällöstä.

Osapuolet ovat neuvotelleet pääministeri Marinin hallituksen hallitusohjelmaan sisältyvän esityksen sisällöstä pitkään. Näkemykset olivat liian kaukana toisistaan erityisesti työntekijän tiedonsaantioikeuksien osalta. 

- Työ sukupuoleen perustuvan palkkasyrjinnän estämiseksi ja samapalkkaisuuden edistämiseksi jatkuu hallituksen muissa samapalkkaisuutta tukevissa toimenpiteissä. Lisäksi EU:ssa on valmisteilla palkka-avoimuusdirektiivi, josta on odotettavissa vahvistusta palkkatasa-arvoa koskeviin säännöksiin, toteaa tasa-arvoasioista vastaava ministeri Thomas Blomqvist.

Lisätietoja:

ministeri Blomqvistin erityisavustaja Anders Portin, p. 040 586 6179

 
Sivun alkuun