Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Potilasvahinkoa kärsineiden asemaan ehdotetaan parannuksia

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 5.12.2018 11.12
Tiedote 192/2018

Hallitus ehdottaa potilasvahinkolain korvaamista potilasvakuutuslailla. Potilasvakuutuslain rakenne uudistettaisiin siten, että lainsäädännöstä kävisi selvästi ilmi eri osapuolien oikeudet ja velvollisuudet. Lainsäädäntöä myös selkeytettäisiin ja modernisoitaisiin.

Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle keskiviikkona 5 joulukuuta. Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2021. 

Erityistä huomiota esityksessä kiinnitettäisiin vahinkoa kärsineiden asemaan, kun arvioidaan potilasvahinkojen korvaamista. Korvattavia vahinkoja koskevaa sääntelyä laajennettaisiin siten, että kehoon asennettavista laitteista, kuten tekonivelistä aiheutuva vahinko korvattaisiin, sillä edellytyksellä, että laite ei ole ollut niin turvallinen, kuin oletettiin. Potilasvahingon vuoksi annettava tarpeellinen ammatillinen kuntoutus tulisi korvattavaksi.

Korvausmenettelyjä koskevia säännöksiä täsmennettäisiin ja lakiin lisättäisiin säännös, jonka mukaan päätökset pitäisi jatkossa perustella. Ehdotus ei sisällä potilasvakuutuksen perusrakenteeseen, kuten vakuuttamisvelvollisuuteen tai vakuutusjärjestelmän toimeenpanoon liittyviä merkittäviä muutoksia. 

Kuten nykyisinkin, uusi Potilasvakuutuslaki koskisi Suomessa annetun terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä potilaalle aiheutuneen henkilövahingon korvaamista potilasvakuutuksesta. Tietyissä erityistilanteissa uusi laki koskisi myös ulkomailla annettavaa hoitoa. 

Hallitus esittää myös lakia Potilasvakuutuskeskuksesta. Laissa säädettäisiin vakuutusyhtiöiden velvollisuudesta kuulua keskukseen, keskuksen toiminnan rahoittamisesta ja hallinnossa. 

Lisätietoja

hallitussihteeri Anna Kivimäki, p. 0295 163 597

 
Sivun alkuun