Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Rajojen terveysturvallisuustoimet sisärajavalvonnan päätyttyä

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 4.2.2022 15.02
Tiedote 31/2022

Valtioneuvoston 29.12.2021 asettama sisärajavalvonta Suomen ja kaikkien Schengen-maiden välillä päättyi 31.1.2022. Sisärajavalvonnan päättymisen myötä Suomeen Schengen-maista saapuvilta edellytetään ainoastaan tartuntatautilain mukaisia covid-19-tautia koskevia todistuksia.

Sosiaali- ja terveysministeriön joulukuussa 2021 antama ohjauskirje terveysturvallisuustoimista rajat ylittävässä liikenteessä on kumottu. Jatkossa paikallisten toimijoiden tulee toimia tartuntatautilain perusteella. Tartuntatautilain terveysturvallista maahantuloa koskevat väliaikaiset säännökset 16 a–g § ovat voimassa 30.6.2022 asti.

Tartuntatautilain mukaisiin toimiin maahantulon yhteydessä kuuluu todistusten tarkastaminen ja koronatestaus. Koronatestiin ei tarvitse osallistua, jos henkilöllä on todistus täydestä rokotussarjasta tai alle kuusi kuukautta aiemmin sairastetusta koronataudista tai jos henkilö kuuluu laissa mainittuihin poikkeusryhmiin. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on julkaissut uudet ohjeet Suomeen saapuville matkustajille:

Lisätietoja:

Taneli Puumalainen, osastopäällikkö, [email protected]

 
Sivun alkuun