Riittävä tuki opetukselle, vahvempi kansallinen ohjaus ja koulutuksen hajautus ratkaisuja lääkäripulaan
Lääkärien koulutuksesta ja senioriohjauksesta ja niiden haasteista käydään vilkasta keskustelua. Hyvä niin. Pelkästään lisäämällä sisään otettavien opiskelijoiden määrää ei ratkaista terveydenhuoltomme ongelmia. Olennainen haasteemme on alueellinen ja erikoisalojen välinen epätasapaino sekä pula nimenomaan kokeneista erikoislääkäreistä.
Valtio osallistuu erikoislääkärikoulutuksen kustannuksiin maksamalla hyvinvointialueille koulutuskorvausta. Tämän rahoituksen kohdentumista ja vaikuttavuutta seurataan. Näin koulutukseen ja senioritukeen varatut resurssit todella menevät ohjaustyöhön. Riittävä seniorituki on paitsi koulutuksen laadun tae, myös merkittävä työhyvinvointia ja työssä jaksamista edistävä tekijä.
Lääkärien koulutusmäärien lisäykset näkyvät palvelujärjestelmässä pitkällä viiveellä. Lääkärin koulutuspolku yliopiston ovelta erikoislääkäriksi kestää nykyään tyypillisesti jopa 12–15 vuotta.
Nyt tehtävät aloituspaikkojen lisäykset tuottavat valmiita erikoislääkäreitä aikaisintaan 2030-luvun loppupuolella.
Samanaikaisesti edessämme on historiallinen väestörakenteen murros: seuraavan 10–15 vuoden aikana tuhansia kokeneita lääkäreitä siirtyy eläkkeelle – jopa yli 500 lääkäriä vuosittain. Samaan aikaan väestö vanhenee ja palvelutarve kasvaa. Palvelujärjestelmästämme poistuu lähivuosina valtavasti kliinistä osaamista. Sen lisäksi poistuu valtavasti sitä osaamista ja tukea, jota uudet lääkärit kokeneilta kollegoiltaan tarvitsevat.
Jotta voimme vastata tähän haasteeseen, koulutuksen on vastattava aiempaa paremmin palvelujärjestelmämme tarpeita. Näin saamme osaajia juuri niille erikoisaloille ja alueille, joilla vaje on suurin.
Lisäksi lääkärien peruskoulutuksessa on hyödynnettävä nykyistä vaikuttavammin opetuksen hajauttamista yliopistosairaaloiden ulkopuolelle, suoraan palvelujärjestelmään: terveyskeskuksiin ja erikokoisiin sairaaloihin. Koulutuksen hajauttaminen tarjoaa opiskelijoille aitoja työympäristöjä siellä, missä suurin osa potilaista muutenkin hoidetaan. Samalla opetus- ja ohjausvastuu jakautuisi aiempaa leveämmille hartioille. Tämä madaltaisi nuorten lääkärien kynnystä sijoittua näihin yksiköihin myöhemmin urallaan.
Sairaala- ja päivystysverkon uudistamisen tavoitteena on myös turvata laadukkaat koulutusympäristöt. Kokoamalla vaativampaa hoitoa entistä vahvempiin yksiköihin varmistamme, että sairaaloissa on riittävästi kokeneita erikoislääkäreitä ohjaamassa nuorempia kollegoitaan. Liian pirstaleisessa verkossa riittävän tuen takaaminen jokaiselle erikoistuvalle on mahdotonta.
Sosiaali- ja terveysministeriö on tilannut selvityksen erikoislääkäritarpeesta vuoteen 2040 mennessä. Selvitys julkaistaan lähiaikoina. Jo nyt voimme sanoa, että nykyinen erikoislääkäreiden koulutusmäärä olisi riittävä, mikäli saadaan tarpeenmukainen painotus erikoisaloille. On myös huomioitava alueellisuus sekä kasvukeskusten muita alueita suurempi tarve erikoislääkäreille.
Kustannusvaikuttavin hoito ja paras potilasturvallisuus syntyvät siitä, että meillä on osaavaa ja työssään tuettua henkilöstöä.
Nuori lääkäri tarvitsee uransa alussa vankan, palvelujärjestelmässä opitun perustan ja kokeneemman kollegan tukea. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi teemme sosiaali- ja terveysministeriössä tiivistä poikkihallinnollista yhteistyötä opetus- ja kulttuuriministeriön, hyvinvointialueiden, yliopistojen ja ammattijärjestöjen kanssa.
Anna Cantell-Forsbom
Kirjoittaja on sosiaali- ja terveysministeriön sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaat ja palvelut -osaston osastopäällikkö.