Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toimintaan 362,44 miljoonaa euroa vuonna 2022

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 27.1.2022 14.18
Tiedote 24/2022

Sosiaali- ja terveysministeriö jakaa rahapelitoiminnan tuotoista avustuksia järjestöille yhteensä 362,44 miljoonaa euroa tänä vuonna. Avustuksia jaetaan 784 hakijalle yhteensä 1 778 avustuskohteeseen. STM päätti avustuksista torstaina 27.1. 

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) valmisteli avustusehdotuksen ja Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustusasioiden neuvottelukunnan arviointi- ja avustusjaosto antoi siitä lausunnon. Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi jakoesitystä.

Vuoden 2022 avustuksissa painotetaan järjestöjen, julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön vahvistamista uusissa rakenteissa, haavoittuvimpien ihmisten tukemista koronakriisissä sekä vapaaehtoistoiminnan osallistumismahdollisuuksien uudistamista.

Lisäksi avustusta myönnetään vuodelle 2022 Paikka auki -avustusohjelmaan 188 avustuskohteelle yhteensä 7 665 749 euroa. Tarkoituksena on edistää̈ osatyökykyisten ja nuorten työllistymistä̈ tarjoamalla työpaikkoja sosiaali- ja terveysalan järjestöissä̈.

STM myöntää avustuksia yleishyödyllisille järjestöille ja säätiöille toimintaan, jonka päämääränä on edistää terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia, ehkäistä ongelmia ja auttaa ongelmia kohdanneita ihmisiä.

Tiedot nyt myönnetyistä STEA-avustuksista julkaistaan 28.1. mennessä osoitteessa avustukset.stea.fi  

Avustusta haki 1009 järjestöä yhteensä 2 460 kohteeseen. Hakusumma oli yhteensä noin 539 miljoonaa euroa.

Uusi rahoitusmalli valmisteilla rahapeleillä rahoitettuihin toimintoihin

Veikkaus Oy:n tuotosta käytetään nyt 43 prosenttia terveyden ja sosiaalisen
hyvinvoinnin edistämiseen. 

Rahapeleillä rahoitettuihin toimintojen rahoittamiseen valmistellaan parhaillaan uutta rahoitusmallia, joka otettaisiin käyttöön vuodesta 2024 alkaen. 

Uuden rahoitusmallin laatimisessa tavoitteena on turvata rahapelien tuotolla toimineille avustuksensaajille ennustettavuutta, vakaa ja edunsaajien autonomian turvaava riittävä rahoitus.

Lisätietoja:

valmistelupäällikkö Niina Pajari, STEA, p. 0295 163 365
neuvotteleva virkamies Lassi Kauttonen, STM, p. 0295 163 577

STEA on STM:n yhteydessä toimiva itsenäinen valtionapuviranomainen, joka hallinnoi Veikkaus Oy:n pelituotoista sosiaali- ja terveysjärjestöjen yleishyödyllisiin, terveyttä ja hyvinvointia edistäviin hankkeisiin kohdistuvia avustuksia.

 
Sivun alkuun