Hyppää sisältöön

Sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä annettua lakia korjataan

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 14.6.2024 7.49
Uutinen
data

Sosiaali- ja terveysministeriö aloittaa hankkeen toisiolain korjaamiseksi. Tavoitteena on edistää suomalaista tutkimusta ja sosiaali- ja terveystietojen hyödyntämistä siten, että varmistetaan samalla turvallinen tiedonkäsittely.

Hankkeen aloitustapahtuma pidettiin 7.6. Sidosryhmätilaisuuteen oli kutsuttu hyvinvointialueiden, yliopistojen, osaamiskeskusten, viranomaisten sekä vaikuttajajärjestöjen edustajia. Osallistujia oli yhteensä noin 70.

Toissijainen käyttö eli toisiokäyttö tarkoittaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja rekisteritietoja käytetään muun muassa tieteellisessä tutkimuksessa, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa sekä opetuksessa. 

Tutkimuksen ja tuotekehityksen parissa on toivottu jo pitkään, että lainsäädäntö antaisi nykyistä paremmat ja joustavammat mahdollisuudet hyödyntää sote-alan tietoja. Tilaisuudessa sivuttiin monia muutosehdotuksia ja -toiveita. Keskustelussa kävi ilmi, että kyseessä on monitahoinen asia, johon ei ole yhtä yksittäistä ratkaisua. 

Joustoa ja läpinäkyvyyttä ratkaisuihin

Tilaisuudessa keskusteltiin neljästä keskeisestä aihekokonaisuudesta, joista ensimmäinen liittyi keskitetyn ja hajautetun mallin arviointiin. Toisiolain mukaan tietopyyntöjen ja tietolupien myöntäminen ja tietoaineistojen käsittely on keskitetty Findatalle, kun kyseessä on hakemus usean rekisterinpitäjän tietoihin. Aiheen osalta keskusteltiin mahdollisuudesta joustavampaan ja ketterämpään malliin. 

Toisiokäytön maksujen osalta tunnistettiin tarve lisätä läpinäkyvyyttä rekisterinpitäjien poimintakustannusten määräytymisestä. Tietoturvallisten käyttöympäristöjen osalta keskusteltiin mahdollisuudesta kehittää vaatimuksia kansainvälisten standardien suuntaan, jolloin käyttöympäristöjä olisi mahdollista perustaa helpommin. 

Yhtenä keskeisenä korjaustarpeena tunnistettiin tarve luovuttaa ja käsitellä tietoaineistoja Suomen rajojen ulkopuolella. Nykyisillä vaatimuksilla toisiolain mukaisia tietoturvallisia käyttöympäristöjä ei ole perustettu ulkomaille, mikä estää tietojen luovutuksen ja kansainvälisen tutkimusyhteistyön.

Lakihankkeelle nimetään työryhmä

Sidosryhmätilaisuudessa käsiteltyjä aiheita aletaan työstää seuraavaksi hallituksen esityksen valmistelussa. Toisiokäyttöön liittyvien haasteiden korjaaminen on kirjattu hallitusohjelmaan. Lakiuudistusta varten nimetään työryhmä, ja toisiolain korjaamista koskeva hallituksen esitys on tarkoitus viedä eduskuntaan viimeistään syksyllä 2025. 

Toisiolain korjaamisen ohella selkiytetään ja yhtenäistetään koko tutkimuslainsäädännön kokonaisuutta.  

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Essi Suonvieri, p. 0295 163 137, etunimi.sukunimi(at)gov.fi

hallitusneuvos Joni Komulainen, p. 0295 163 453, etunimi.sukunimi(at)gov.fi

bioteknologia ja lääkkeet –yksikön johtaja Tuula Helander, p. 0295 163 480, etunimi.sukunimi(at)gov.fi